Uusi lajiasiantuntijaryhmä jatkaa työtä

24.1.2018 |

Voimistelun uudet luottamushenkilöt ovat aloittaneet toimintansa. 

Edellisellä toimikaudella toiminut nelihenkinen tanssillisen voimistelun työryhmä vei aktiivisesti lajia eteenpäin. Kauden aikana tanssillinen voimistelu sai lajistatuksen ja lajin säännöt päivitettiin. Työryhmä laati myös tanssillisen voimistelun oman kilpailujärjestelmän ja vei sen toteutukseen.  

Tanssillisen voimistelun merkkijärjestelmä, samoin kuin lajitaitomateriaalit ja lajitaitokoulutukset toteutettiin ja ovat kentän käytössä. Valtakunnallinen leiritoiminta vakautettiin vuosittaiseksi.  

- "Olemme tyytyväisiä edellisten luottamuskausien aikaansaannoksiin. Koulutuksen kehittäminen ja merkkijärjestelmän saaminen seurojen käyttöön ovat tulevia tavoitteita. Tehtävämme on vahvistaa tanssillisen voimistelun asemaa. Tästä on hyvä jatkaa", viime kaudella tanssillisen voimistelun työryhmää luotsannut Marja Kallioniemi kertoo.  

Tanssillinen voimistelu on nostanut suosiotaan ja kehittynyt hurjaa vauhtia viime vuosina, minkä takia tanssilliselle voimistelulle on myös kuluvalle kaudelle 2018-2020 nimetty oma lajiasiantuntijaryhmä.

Lajiasiantuntijaryhmässä toimii Marja Kallioniemi (Olarin Voimistelijat), Emma-Leena Heikkinen (Voimistelu- ja urheiluseura Elise), Lilli Härmä-Leinonen (Iisalmen Naisvoimistelijat) ja Iina Lepistö (Oulun Voimisteluseura). Esittelijänä lajiasiantuntijaryhmässä toimii tanssillisen voimistelun lajikoordinaattori Klara Westerlund

 

Kuvassa Tanssillisen voimistelun lajiasiantuntijaryhmä 2018-2020 Marja (vas.), Lilli, Emma-Leena ja Iina (kuva: Sini-Marja Niska).