Ohjaajklubin aikuisten osio uudistui!

24.1.2018 |
Ohjaajaklubin aikuisten osio on uudistettu kokonaan! Sivusto on saanut uuden, raikkaan ilmeen, ja ohjaajien tuntimateriaalit on ryhmitelty tehotreeni-, kehonhuolto- ja tanssitreeniotsikoiden alle. Mallitunneista pääset lataamaan aina kirjallisen ohjeen, katsomaan videon ja tutustumaan biiseihin Spotify-soittolistan avulla.

Ihan uutta Ohjaajaklubissa on voimisteluseurojen osio, josta löytyy tietoa ja ladattavaa materiaalia ryhmäliikunnan järjestämiseen ja markkinointiin. Täältä pääset esimerkiksi lataamaan valmiin lukujärjestyspohjan, ryhmäliikunnan mainoksia, markkinointivideoita ja valokuvia.

Löydät linkin uuteen aikuisten Ohjaajaklubiin, kun menet vanhaa tuttua reittiä Ohjaajaklubin aikuisten osioon. Oikopolku löytyy Voimisteluliiton nettisivuilta, mutta pääset eteenpäin myös tästä. Valitse etusivun ylävalikosta kohta Aikuiset.

Uudistuksen kunniaksi järjestämme kilpailun: etsi uudesta Ohjaajaklubista Gymnaestrada-hahmo ja käy kertomassa täällä, mistä se löytyi. Helmikuun ajan joka viikko kaikkien oikein vastanneiden kesken arvotaan yksi 100 euron arvoinen koulutuslahjakortti Voimisteluliiton koulutuksiin! Ensimmäinen palkinto arvotaan 1.2.2018.