Osaamisen kehittämisen tilaisuuksiin osallistui vuonna 2017 yli 8800 henkilöä

22.1.2018 |

Vuosi 2017 oli aktiivista osaamisen kehittämisen aikaa. Koulutuksiin, tapaamisiin, workshoppeihin ja muihin osaamisen kehittämisen tilaisuuksiin osallistui vuoden aikana yli 8800 henkilöä. 

Koulutuksissa osallistujia oli vuoden aikana yli 4500. Ohjaaja- ja valmentajakoulutuksissa sekä lasten ja nuorten ohjaajien ja lajivalmentajien että aikuisten ohjaajien 1-tasoilla otettiin käyttöön uudet koulutusjärjestelmät. Yksittäisistä koulutuksista selkeästi suosituin oli Voimisteluohjaajan startti, johon osallistui yli 800 aloittelevaa ohjaajaa ja valmentajaa. Vuoden aikana toteutettiin myös ensimmäinen 3-tason koulutuksen ja Valmentajan ammattitutkinnon (VAT) yhdistävä Lajitutkinto, johon osallistui 30 eri voimistelulajien valmentajaa. Uuden olympiadin ensimmäinen vuosi näkyi tuomarikoulutusten lähes kaksinkertaistuneina osallistujamäärinä vuoteen 2016 verrattuna; tuomarikoulutuksiin osallistui vuoden aikana yli 1000 tuomaria. Seurajohdon osalta koulutus on painnottunut viime vuosina teemoitettuihin workshopeihin, joiden kautta tavoitetaan juuri kyseisestä teemasta kiinnostuneet seuratoimijat. Viime vuoden suosituimmat teemat liittyivät seurojen viestintään ja markkinointiin.

Koulutusten lisäksi osaamisen kehittämiseen liittyen järjestettiin lukuisia muita tilaisuuksia sekä kaikille avoimina tilaisuuksina että tietylle kohderyhmälle suunnattuina tapaamisina. Ohjaajien ja valmentajien osalta merkittävimpiä ovat valmennusleirien yhteydessä tapahtuva osaamisen kehittäminen ja erilaiset tutor- ja mentorprosessit. Seurajohtoa taas tavataan seurapäivissä ja kohtaamisissa sekä seurojen kehitysproseseissa kuten laatuseuraprosesseissa. Vuoden aikana tavoitettiin myös lähes 100 seuraa ja n. 600 osallistujaa ryhmäliikunnan seurakiertueen merkeissä. Liiton ulkopuolisten tahojen osalta keskiössä olivat opettajat ja opettajaopiskelijat, joita koulutettiin erityisesti rope skipping sisällöllä.

Osaaminen on yksi voimistelun Tulevaisuuskuvan kolmesta painopisteestä vuoteen 2020 asti. Vuoden 2018 osalta keskiössä ovat ohjaajien ja valmentajien osaamisen kehittäminen sekä seura oppimisympäristönä teeman jalkauttaminen. Kevään koulutukset pyörivät jo täydellä vauhdilla ja lisäksi tarjolla on esim. erilaisia workshopeja sekä joukkuevoimistelun seurakiertue. Tietoa koulutuksista ja muista osaamisen kehittämisen tilaisuuksista löydät nettisivuilta.