Heikki Saarenketo viides Pariisin World Challenge Cupissa

17.9.2017 |

Telinevoimistelun World Challenge Cupin kauden viimeinen osakilpailu käytiin tänä viikonloppuna Pariisissa. Lauantain alkukilpailuissa suomalaiset jäivät harmittavan niukasti finaalipaikkojen ulkopuolelle. Lähimmäksi pääsi Pariisissa sairastelusta kärsinyt Jyväskylän Voimistelijoiden Heikki Saarenketo, joka sijoittui permannolla yhdeksänneksi eli jäi permantofinaalin ensimmäiselle varasijalle. Toisen epäonni voi kuitenkin olla toisen onni. Permantokarsinnan ykkönen, Espanjan Rayderley Miguel Zapata joutui vetäytymään finaalista, joten Saarenketo sai sunnuntaina tuntia ennen permannon finaalin alkua tiedon, että pääsee sittenkin mukaan.

Hyviä otteita koko kauden ajan esittäneen jyväskyläläisen ensimmäinen tavoite Pariisin kilpailuissa oli nimenomaan saavuttaa finaalipaikka ja sen jälkeen lähteä hakemaan menestystä finaalissa. Finaalissa Heikki suoritti 12 000:lle äänekkäästi mukana eläneelle katsojalle sarjansa läpi ilman suurempia virheitä, saaden pisteet 13,650. Sillä irtosi hienosti viides sija.

”Suorittaminen oli vieläkin raskaampaa kuin eilen. Erityisesti sarjan lopussa alkoi painamaan, mutta upeasti mukana elänyt yleisö auttoi tänään puristamaan viimeisetkin rippeet kehosta irti. Olen tyytyväinen suoritukseen, kun ottaa huomioon, että reissu on mennyt sairastaessa.”, Heikki totesi heti kilpailun jälkeen.

Seuraavaksi Saarenketo suuntaa kotimaisemiinsa Jyväskylään tervehtymään ja valmistautumaan tuleviin MM-kilpailuihin. Miesten maajoukkue suuntaa Kanadan Montrealissa 2.-8.10. käytäviin kilpailuihin jo viikon päästä.

Miesten permannon tulokset

1. VEGA LOPEZ Jorge (GUA) 14,350

2. PAKHNIUK Petro (UKR) 14,150

3. DRAGULESCU Marian (ROU) 14,100

4. VERHOFSTAD Bram (NED) 14,050

5. SAARENKETO Heikki (FIN) 13,650

6. DOLGOPYAT Artem (ISR) 13,450

7. GONZALEZ Tomas (CHI) 13,050

8. VERNIAIEV Oleg (UKR) 12,900