Yhdessä onnistumme. Tule mukaan!

22.8.2017 |

#hypi100-kampanjaa vietetään nyt syksyllä. Aktiiviset voimisteluseurat ovat jo ehtineet tänä syksynä kouluille, joissa lapsia on kannustettu hyppimään. Kaikki vierailut ovat olleet koululaisille maksuttomia ja seurojen järjestämiä. Lisää tilauksia koululaisille pidettävistä lajiesittelyistä tulee kokoajan. 

Kampanja on poikkeuksellisen merkittävä, sillä #hypi100 on merkittävä luuliikuntaa edistävä teko samana vuonna, kun Suomi täyttää 100. Voimisteluliiton kampanja on aktivoinut myös muita liikkujia hyppimään, kuin vain voimisteluseuroja. Yhdessä hyppiminen on koonnut ihmisiä yhteen valtakunnallisesti. Myös Reumaliitto liputtaa hyppimisen ja luuliikunnan puolesta. 

Jotta kampanja jatkaa elämistä myös jatkossa ja jotta hyppiminen jatkuu niin koulujen pihoilla kuin seuroissa, tarvitsemme innostusta ja yhdessä tekemistä. Pyrimme kehittämään voimistelun maailmaa niin, että yhä useampi voisi nauttia siitä jossakin muodossa. Voimistelua kaikille tavoitteen takana on varmistaa laadukkaita voimistelun sisältöjä, palveluja ja toimintamalleja. Ja yksi tapa tehdä voimistelua on hyppiä narua eli toivotamme kaikki mukaan kokeilemaan Rope Skippingiä tai muita liiton harrastemuotoja tai kilpailulajeja.

 

Hmm..mistä niitä naruja saa? "Hyppimiseen soveltuu mikä tahansa naru, mitä löytyy tavarataloista ja urheiluvälineliikkeistä. Myös voimistelussa tunnetut köysinarut ovat toimivia. Parhaiten kuitenkin toimii Rope skippingin speed rope-narut. Niiden tilaamisesta voi kysellä Liisa Lappalaiselta, voimistelutoiminnan suunnittelijalta."

kuva: Akifoto