Sirius Novan tähti on vasta syttymässä

19.5.2017 |

Jyväskylän Naisvoimistelijoiden Sirius Nova voimisteli tällä kaudella ensimmäistä kertaa naisten SM-sarjassa. Kovatasoinen sarja on opettanut joukkueelle paljon.

 

– Suurimpia haasteita tällä kaudella on ollut saada tehtyä kisoissa onnistuneita kilpailusuorituksia. Onnistumisena oli taas Tanskassa pääsiäisenä kisattu Easter Cup, jossa saavutimme hopeaa, tytöt kertovat.

 

Sirius Novan kausi huipentui viime viikonloppuna SM-kisoihin, joissa joukkue pääsi kotiyleisön eteen. Kilpailussa joukkue hätyytteli jopa sijaa 7 kauden ennätyspisteillään 15,85. Kannustus, perheen ja ystävien läsnäolo katsomossa antaa kotikisoissa paljon.

 

Myönteinen tiimi täynnä luovuutta

 

Sirius Nova on osoitus siitä, että kansallista kärkeä voi lähteä tavoittelemaan, vaikka ei olisikaan ollut saman lajin parissa aivan pikkulapsesta saakka: osa Sirius Novan voimistelijoista on nimittäin aloittanut voimistelun vasta yli 12-vuotiaana.

 

Erilaisista voimistelutaustoista huolimatta joukkueessa vallitsee hyvä yhteishenki, ja voimistelijat nimeävätkin erinomaisen joukkuehengen suurimmaksi vahvuudekseen vartalotekniikan ohella.

 

Sirius Novaa valmentavat Tiia-Tuulia Järvinen ja Inka Hyttinen. Molemmilla on itsellään takana vasta hiljattain päättynyt huippuvoimistelu-ura JNV:n edustusjoukkue Siriuksessa. Järvisen äiti Tarja Rasimus-Järvinen toimii edustusjoukkueen valmentajana. Hyttinen on kotoisin Kemistä ja voimisteli ennen Jyväskylään siirtymistään Kemin Innon Zirconessa.

 

Sirius Novan voimistelijoiden kommenteista päätellen valmentajat ovat kiinteä osa tiimiä ja sen henkeä. Järvistä voimistelijat kuvailevat sanoilla luova, omaperäinen, päättäväinen, innostunut, energinen, tanssillinen, ketterä, reipas, omalaatuinen, taitava ja johtava. Hyttinen puolestaan on urheilijoiden mukaan sinnikäs, positiivinen, ahkera, kannustava, ymmärtäväinen, reilu, inspiroiva, urheilullinen, luotettava, auttavainen ja ajattelevainen.

 

Myös sisarjoukkueiden kesken yhteistyö sujuu: kisakaudella yhteisharjoittelu on vähäisempää, mutta Sirius Nova ja Sirius ovat toistensa säännöllisiä harjoitusyleisöjä. Edustusjoukkue on Sirius Novalle myös eräänlainen esikuva ja joukkue, jonka päättäväisyydestä ja omistautuneisuudesta he ottavat oppia.

 

Voimistelutaivalta on vielä paljon jäljellä

JNV on Olarin Voimistelijoiden lisäksi ainoa seura, jolla on kaksi joukkuetta mukana naisten SM-sarjassa. Sen, että näinkin moni voimistelija on valmis panostamaan uraan SM-sarjassa, Sirius Novan voimistelijat lukevat ennen kaikkea seuran ansioksi.

 

Sirius Novalaisten mukaan JNV:ssä pitkäjänteiseen työhön panostetaan pienestä pitäen, ja mahdollisuutta nousta SM-tasolle asti on korostettu.

 

– JNV:ssä on pyritty siihen, että jokaisella urheilijalla olisi mahdollisuus jatkaa uraansa pitkään omalla tasollaan, voimistelijat pohtivat. – Seurassa on myös aina ollut edustusjoukkue esikuvana pienemmille voimistelijoille.

 

Kuten monessa muussakin suuremmassa seurassa, myös JNV:ssä harjoitteluolosuhteisiin on panostettu huippuvoimistelun mahdollisuuksien takaamiseksi. JNV:n oma halli valmistui vuodenvaihteessa.

 

Sirius Novan tärkeimmät vuodet naisten sarjassa ovat kuitenkin vasta edessä ja suurimmat tavoitteet tulevaisuudessa.

 

Tavoitteenamme on kehittyä edelleen ja saada lisää kokemusta sekä varmuutta. Näin saisimme näytettyä parastamme aina myös kisamatolla ja päästä kansallisella tasolla lähemmäs kärkeä.

 

Jos olisimme...

 

...kesähitti, olisimme Despacito, koska siitä tulee meille hyvä kesäinen fiilis

...lomakohde, olisimme  Jamaika, koska siellä on hyvä tunnelma kuten meidän joukkueessakin

...jokin neljästä elementistä, olisimme vesi, koska se soljuu niin kuin meidän vartalot

...vuorokaudenaika, olisimme yö, koska yöllä voi nähdä tähtitaivaan ja avaruus on ohjelmamme teema

...tähtikuvio, olisimme Susi, koska sen tähdet ovat vasta syttymässä