TeamGym-maajoukkueen valmennustiimi 2017-2018

16.5.2017 |

Maajoukkueen valmennustiimi 2017–2018

 

TeamGymin maajoukkuevalmennus uudistui syksyllä 2015 kun projektimuotoisesta maajoukkueesta luovuttiin ja aloitettiin kehittämään järjestelmää ja jatkuvuutta TeamGymin huippuvoimistelijoiden kehittymisen tueksi. Maajoukkuevalmennukseen kuuluu myös Euroopan mestaruuskilpailuihin lähtevien joukkueiden voimistelijoiden valinta.

 

Maajoukkuetiimissä vastuuvalmentajina jatkavat Janniina Väänänen ja Maiju Vinni.  Vapaaohjelman valmentajana ja koreografina toimii Liisa Tirkkonen. Tiimin assistenttina ja vapaaohjelman avustavana valmentajana puolestaan Tiia Kangasniemi. Lisäksi valmennustiimiin jatkuvuutta tuo Perttu Kaipiainen ja uutena valmentajana puolestaan aloittaa Minna Rantalankila.

 

Uutena roolina maajoukkuevalmennukseen haettiin fysioterapeuttia. Lajiasiantuntijaryhmä kiittää kaikkia hakeneita ja toivoo, että yhteistyötä voidaan kehittää jatkossa koskemaan koko valmennusjärjestelmää. Maajoukkuevalmennuksen fysioterapeutiksi valittiin myös voimistelusta paljon kokemusta omaava jyväskyläläinen Lasse Hytönen. Fysioterapia ja fysiikkaharjoittelu tulee olemaan kiinteänä osana maajoukkuevalmennusta. Lasse tulee vastaamaan tämän osa-alueen kehittämisestä ja tulee olemaan voimistelijoille sekä seuravalmentajille tärkeä tukipilari.

 

Valmennustiimi kokoontui ensimmäisen kerran SM-kilpailuiden yhteydessä, jolloin tiimi pääsi tutustumaan ja suunnittelemaan tulevaa toimintaa. Tunnelma on innostunut ja motivoitunut, tiimi odottaa innolla, että pääsee työskentelemään maajoukkuevalmennuksen voimistelijoiden kanssa.

 

Alla kaksi tärkeää huomiota tulevista tapahtumista:

 

Maajoukkuevalmennuksen seuraava leiri järjestetään elokuussa Vierumäellä. Leirikutsu on nyt lähetetty maajoukkuevalmennuksen voimistelijoille ja heidän seuravalmentajilleen, ilmoittautuminen 30.5. mennessä. Leirillä mukana myös Christian ”Vippen” Vilppola Ruotsista.  Kyseisellä leirillä järjestetään myös ensimmäinen infotilaisuus vuoden 2017–2018 maajoukkue- ja EM-valmennuksesta. Seuraava infotilaisuus on 5–6.lk leirin yhteydessä syyskuussa.

 

Katsastusleiri maajoukkuevalmennukseen järjestetään 24.–26.11.2017 Vierumäellä. Lisätietoja katsastuksesta tiedotetaan välittömästi ensimmäisen infotilaisuuden jälkeen. Valmentajia ja voimistelijoita pyydetään kuitenkin jo nyt huomioimaan, että  voimistelijan tulee kuulua maajoukkuevalmennukseen mikäli voimistelija haluaa hakea vuoden 2018 EM-valmennukseen.

 

 

 

Kuva: MJ tiimi Jyväskylässä. Vasemmalta: Perttu Kaipiainen, Tiia Kangasniemi, Janniina Väänänen, Liisa Tirkkonen, Lasse Hytönen, Maiju Vinni ja Minna Rantalankila

 

Kuvaaja: Mariia Karvinen