TeamGym päätti SM-mittelöt

14.5.2017 |

TeamGymissä palkittiin Voimistelun kaikkien lajien yhteisten SM-kilpailujen viimeiset mestarit. Naisten sarjan voittajaksi voimisteli Tampereen Voimistelijoiden edustusjoukkue. Pisteitä tuoreet SM-kultamitalistit saivat yhteensä 49,632. Toiseksi tullut Joensuun Katajan Shellles nappasi puolestaan yhteispisteet 47,283. Helsingfors Gymnastikklubbin HGK otti SM-pronssia pisteillä 46,933.

Mix-joukkueiden voiton vei kisan ainoa osallistua Jyväskylän Voimistelijoiden joukkue. Pisteitä SM-kultamitalistijoukkue nappasi 44,649.

Tampereen Voimistelijoiden edustusjoukkueessa on varsin tuore kokoonpano. Joukkue on kisannut vain kaksi kilpailua aikaisemmin. Joukkueen kapteeni Suvi Karumo oli tyytyväinen heidän suoritukseensa.

- Ylitimme odotukset, vahvuutemme oli selkeästi yhtenäinen tiimi ja siistit liikkeet. Volttirata oli selkeästi meidän vahvuus, Karumo sanoi.

JyVo-kapteeni Maria Nurmesjärvi puolestaan totesi joukkueen suorituksesta

- Meni hyvin, vaikka suorituksiin mahtui virheitä. Vapaaohjelmaan panostimme eniten, etenkin sen esiintymiseen ja se olikin helpointa tänään ja onnistui hyvin. Nyt valmistaudumme PM-kisoihin.

Aikaisemmin sunnuntai-iltapäivässä voimisteltiin TeamGymin junioreiden SM-mitalit. Junioreissa voiton vei Elecstreme (Espoon Telinetaiturit) pistein 48,000. Hopealle sijoittui Delizia (Viipurin Reipas) pisteillä 46,750 ja pronssille voimisteli helsinkiläinen Celeda (Fliku-82).

Myös junior-sarjassa nähtiin yksi sekajoukkue Tampereen Voimistelijoiden Mix, joka sai SM-suorituksistaan pisteet 40,100. 

TeamGymin mestaruusmittelöt päättivät kaikkien voimistelulajien yhteiset SM-kisat Jyväskylässä. Kaiken kaikkiaan Hipposhallilla ja Monitoimitalolla kisasi 1200 voimistelijaa. Kultamitaleja jaettiin jopa 54 eri sarjassa.

Nuorten sarja

 

TeamGymin SM-tulokset

Juniorit SM
Juniorit Mix SM

Aikuiset SM
Aikuiset Mix SM