Rolleja ja Slalom-hyppyjä opettajien kanssa

20.4.2017 |

Freegym ja Rope skipping harjoitteita treenattiin Jyväskylän Yliopistolla 19.4 tulevien opettajien johdolla.

Voimisteluliitto tekee työtä koululiikunnan monipuolisuuden kehittämiseksi ja pyrkii tuomaan voimistelua osaksi koulupäiviä. Voimistelu kouluissa on paljon muutakin kuin perinteiset voimistelutunnit liikunnassa. Se voi olla temppuilua välitunneilla koulun pihalla, taukojumppaa, hyppynarulla liikkumista välitunneilla tai erilaisia haastekilpailuja luokkien kesken.

Voimistelun materiaalit kouluille sivuilta löytyy Freegymin tuntimalleja, jotka ovat suoraan siirrettävissä koulujen liikuntaan ja materiaalit ovat helppokäyttöisiä ja informatiivisia. Jyväskylän yliopistolla tutustuttiin materiaalin sisältöihin ja liikkeiden harjoituttamiseen sekä turvalliseen avustamiseen. Lajiesittelyssä opeteltiin jopa seinävoltteja. Lisäksi päivän aikana hypittiin narua yksin, pareittain ja yhdessä sekä kisattiin ja leikittiin.

 

 

Tutustu Liikettä!-blogiin. Jaamme sinne uusia ideoita toukokuun alusta alkaen.