Nuoret urheilijat kertovat: Millainen on hyvä harjoitus?

25.3.2015 |
Tyttö 8v, harrastuksina kitaran soitto, kuvataidekerho, jalkapallo ja voimistelu. Ei mikään epätavallinen tilanne. Jos lapsella on useita harrastuksia ja urheiluseuran harjoitukset alkavat tason noustessa viedä yhä enemmän aikaa, lapsi joutuu vaikeiden valintojen eteen. Haluanko käyttää vaaditun ajan tämän lajin parissa vai jaanko mieluummin vapaa-aikani usean eri harrastuksen välillä? Yksi painava peruste valintoja tehdessä on helposti arvattavissa: jos lapsi on innostunut lajista ja harjoituksiin on kiva mennä, hän haluaa myös jatkaa sen parissa. 

Innostus ja harjoittelukipinä on liikuntatieteiden tohtorin Marjo Kuuselan erikoisalaa. Aihe liittyy osaltaan vuorovaikutukseen, josta hän on tehnyt väitöstyönsä. Kisakalliossa 21.3.2015 järjestettyyn lasten ja nuorten valmennuksen seminaariin hän toi kuitenkin tällä kertaa terveisiä kentältä, suoraan eri lajeja harrastavilta nuorilta. Kuusela oli yhdessä Mäkelänrinteen urheilulukion urheiluvalmennuksesta vastaavan Simo Tarvosen kanssa toteuttanut kyselyn Mäkelänrinteen opiskelijoiden parissa, ja kertoi seminaariyleisölle nuorten urheilijoiden ajatuksista. Mitä nuoret toivoivat valmentajiltaan ja minkälaisina pidettiin innostavia ja motivoivia harjoituksia? 

Motivointi alkaa samalla hetkellä kuin harjoituksetkin


Nuorten mielestä ”hyvät harkat” laitetaan käyntiin heti harjoitusten ensisekunneilla. Valmentajalta toivotaan selkeää aloitusta, jonka aikana esimerkiksi kerrotaan mitä harjoituksissa tullaan tekemään ja motivoidaan urheilijoita päivän suorituksiin. Tämä helpottaa urheilijoita asennoitumaan alkamassa olevaan harjoitukseen. 

Myös rytmisen voimistelun valmentaja Larisa Gryadunova puhui seminaarissa, teemanaan lasten ja nuorten harjoittelu taitolajeissa. Hän suositteli, että lasten harjoituksissa alkuverryttelyssä pidettäisiin mukana tuttuja ja turvallisia elementtejä, joiden ympärille tuotaisiin mukaan aina myös 1-2 uutta liikettä jotta innostus säilyisi harjoituskerrasta toiseen.  Kuuselan ja Tarvosen keräämistä palautteista huokui sama viesti: uusi ja erilainen motivoi. Harjoituksiin on kiva mennä, kun tietää että valmentaja tuo harjoituksiin aina jotain uutta. 

Mukavissa harjoituksissa saa myös palautetta omasta tekemisestään. Lapset ja nuoret tarvitsevat kannustusta ja kiinnostuksen osoittamista, mutta eivät kuitenkaan kaipaa ”feikkikehuja”. Jos suorituksesta saa aina saman palautteen kuin edellisestä, into hiipuu ja usko valmentajan kiinnostuneisuuteenkin kärsii. 

Palautteen antaminen on tuttu asia, mutta Kuusela muistuttaa keräämiinsä toiveisiin tukeutuen, ettei sitä tarvitse aina antaa nimenomaan lajinomaisesta suorituksesta vaan urheilijasta kokonaisuutena. Lapselle tai nuorelle voi antaa palautetta vaikka ryhmässä toimimisesta. Omalla tasolla tapahtunut kehitys kannattaa huomioida sanallisesti: vaikka ilmeet ja eleetkin kertovat paljon, niin lapsi ei osaa lukea valmentajan ajatuksia.  Mäkelänrinteen opiskelijoiden palautteissa korostui myös psyykkisen valmennuksen elementit: nuoret toivoivat neuvoja siinä, miten suhtautua omiin virheisiin ja pettymyksiin. 

Kun lapsi alkaa olla siinä iässä, että hän pystyy ottamaan vastaan jo yksityiskohtaistakin palautetta, sitä myös toivotaan. Miksi nilkka pitää ojentaa, miksi polven pitää osoittaa tässä liikkeessä eteen, miksei se voisi osoittaa taakse? Nuoret kaipaavat valmentajalta tietoa ja ymmärrystä siitä, miksi tiettyjä asioita harjoitellaan.

”Minäkin haluan oppia tuon”


Mikä on unelman ja tavoitteen ero, kysyi Gryadunova omassa esityksessään. Urheilijoilla on unelmia, joista valmentajan tulisi yhdessä heidän kanssaan muokata realistisia tavoitteita. Valmentajalta toivotaan tietoa lajista yleisesti: vaikkapa siitä, minkälaisiin kilpailuihin lajin parissa on mahdollista päästä, mitä niihin pääsyyn vaaditaan ja mitä pitää tehdä jotta vaatimukset saa täyttymään. Nuoret toivoivat vastauksissaan myös harjoittelumahdollisuutta itseään korkeammalla tasolla olevien urheilijoiden kanssa. Kuusela piti tällaista harjoittelukertaa hyvänä vaihtoehtona, sillä valmentaja pystyy sillä tavalla hieman ”avaamaan ovea tulevaisuuteen” ja näyttämään, millaisen tason ahkeralla harjoittelulla voi saavuttaa.  

Kun tavoitteet on asetettu, pelisäännöistä on sovittu ja tavoitteisiin sitouduttu, tulisi valmentajan osoittaa myös luottamusta urheilijoita kohtaan. Nuoret urheilijat kertoivat vastauksissaan toivovansa että heihin uskottaisiin – yhdessä sovituista asioista ei tarvitse jatkuvasti muistuttaa ja varmistella että on esimerkiksi muistettu venytellä kotona. 

Kuinka treeneissä tänään viihdyttiin?


Kukaan ei yksin voi luoda hyvää ilmapiiriä harjoituksiin. Jokainen ryhmän urheilija ja valmentaja on omalta osaltaan vastuussa hyvän ryhmädynamiikan muokkaamisessa, mutta valmentajalla on mahdollisuus puuttua asiaan tarvittaessa. Kuusela kannustaa valmentajia kehittämään oman tavan hyvän ilmapiirin ylläpitämiseksi ja suosittelee kokeilemaan esimerkiksi alku- ja loppupiirejä, joissa voidaan käydä läpi fiiliksiä ennen ja jälkeen harjoituksen. Samalla urheilijat oppivat tuntemaan toisiaan ja näkevät miten muut ovat kokeneet saman harjoitustilanteen. 

Lapsille voi myös hyvin antaa pieniä tehtäviä harjoitusten aikana. Esimerkiksi läsnäololistan ruksiminen tai välinehuolto voivat olla valmentajalle arkipäiväisiä juttuja, mutta tuntuvat tärkeiltä vastuutehtäviltä pienen urheilijanalun mielessä.  Kotonakin on kiva kertoa että tänään minä sain olla vastuuvuorossa! 

Kuuntele ja keskustele


”Sinulla on kaksi korvaa ja yksi suu. Niitä pitäisi käyttää samassa suhteessa”, Kuusela toteaa ja kannustaa avoimeen keskusteluun urheilijoiden kanssa. Valmentajan on luonnollista antaa palautetta urheilijoilleen, mutta kuinka moni on kerännyt urheilijoilta palautetta valmentajan omasta toiminnasta? Mäkelänrinteen nuoretkin toivoivat vastauksissaan, että ohjeet eivät tulisi aina ”ylhäältä”, vaan että heidän toiveensa otettaisiin myös huomioon. Palautteen saaminen innostaa helposti myös itseä kehittymään valmentajana, muistuttaa Kuusela. Ja jos nuorella on vaikeuksia jonkin harjoituksen suorittamisessa, kannustaminen ei ehkä olekaan oikea ratkaisu, vaan parempiin tuloksiin voi päästä kun näyttää urheilijalle että ymmärtää asian olevan hänelle vaikea. Ongelma voidaan sitten ratkaista yhdessä ja harjoittelussa päästään eteenpäin. 

Lasten kasvaessa heidän elämässään tapahtuu monia asioita samanaikaisesti. Koulussa vaaditaan enemmän kuin aiemmin, murrosikä tuo tullessaan uusia ajatuksia ja isoja muutoksia, harjoituksissa pitäisi onnistua ja kilpailukausikin on lähellä. Se, että valmentaja huomioi hankalan tilanteen sanallisesti, osoittaa että hän on kiinnostunut urheilijasta. ”Voi riittää että valmentaja toteaa tiedostavansa tämän olevan hankalaa aikaa urheilijalle”, sanoo Kuusela. Urheilijoiden kanssa olisi tärkeää myös käydä keskusteluja harjoitusten ulkopuolella, mikäli mahdollista. Mäkelänrinteen opiskelijat kertoivat pitävänsä siitä että saavat kertoa omia mielipiteitään valmentajalleen, joten siihen olisi hyvä antaa mahdollisuus. 

Innostaminen, kuuntelu, hyvän ilmapiirin luominen, vuorovaikutus, tavoitteiden asettaminen, palautteen antaminen. Paljon on tekemistä, mutta näiden asioiden eteen kannattaakin nähdä vaivaa. Niiden ympärille muodostuvat ne ”kivat harjoitukset”, joiden kautta kipinä lajin harrastamiseen syntyy ja muuttuu myöhemmin mahdollisesti intohimoksi lajia kohtaan. Yhtenä tärkeimpänä asiana Kuusela kuitenkin muistuttaa, että harjoitustilanteissa huomiota ja palautetta tulisi antaa tasapuolisesti kaikille ryhmän urheilijoille – ei ainoastaan kaikista lahjakkaimmille. ”Nuoret toivovat valmentajalta ohjausta, joten kerro tekemistäsi havainnoista ääneen”, hän ohjeistaa. 

Teksti ja kuva: Nina Rantalankila