Junioreiden maajoukkueryhmä valmiina kisakauteen

30.3.2017 |
Kuvassa vasemmalta oikealle Emilia, Nea, Henriikka, Fanny, Jutta, Helmi, Eevi ja Veera.



Kilpa-aerobicin kansallinen kilpailukausi käynnistyy tulevana viikonloppuna 1.-2-4. Valkeakoskella käytävissä Aerobic Cup 1 -kilpailuissa. Mukana kilpailemassa on myös junioreiden maajoukkueryhmä, joka kilpailee tänä keväänä ensimmäistä kertaa yhdessä.

Tytöt harjoittelivat viime viikonlopun leirillä viimeistä kertaa yhdessä ennen tulevaa kilpailua. Leiri oli syksyn valintojen jälkeen heidän seitsemäs yhteinen leiri. "Ryhmän leirit ovat sujuneet koko ajan paremmin ja paremmin. Urheilijat jaksavat joka kerta harjoitella tehokkaammin ja ohjelma menee joka kerta paljon eteenpäin", kertoo ryhmän vastuuvalmentaja Iida Rantanen.

Ryhmän kahdeksasta jäsenestä kilpailukokoonpanoon on valittu ryhmäsarjassa sallitut viisi urheilijaa. Lauantaina kisalavalla nähdään Nea Kivelä (TuUL), Eevi Määttä (KajaGym), Jutta Nikander (TuUL), Henriikka Nyman (VaKP) ja Fanny Samppa (TuUL).

Rantanen kertoo, että ohjelma on saatu siihen kuntoon mihin haluttiinkin ennen ensimmäisiä kilpailuja. "Jouduimme helpottamaan muutamaa vaikeusliikettä tähän kilpailuun, mutta silti vaikeuspisteet ovat mielestäni hyvää tasoa. On hyvin jännittävää nähdä millaiseen suoritukseen urheilijat lavalla pystyvät."

Sekä voimistelijat että valmentaja ovat jännittyneitä, mutta myös erittäin odottavaisilla fiiliksillä. "Olemme tehneet kovan työn ja haluamme näyttää, että maajoukkueryhmä on toimiva projekti myös tulevaisuudessa."



Maajoukkueryhmän lisäksi viikonlopun aikana nähdään melkein 300 kilpailusuoritusta. Lisätietoa ja kilpailun aikataulut löytyvät täältä. Tervetuloa katsomaan ja kannustamaan Aerobic Cup 1 -kilpailuihin!




Lisää maajoukkueprojektista voit lukea täältä.