Siriuksen ohjelmassa humisee suomalainen metsä

13.3.2017 |

Loistava, virtaava, naisellinen, dynaaminen, valovoimainen, pirskahteleva, rohkea, nöyrä, periksiantamaton


Jyväskylän Naisvoimistelijoiden Sirius kuuluu niihin joukkueisiin, jotka saivat kunnian edustaa Suomea edellisissä joukkuevoimistelun MM-kotikisoissa Lahdessa vuonna 2013. Kokoonpano on muutaman vuoden jälkeen uudistunut. Tämänhetkisestä joukkueesta kotiyleisön lumon on kokenut kapteeni Elina Natunen, mutta viime keväänä nuori joukkue osallistui Brnon MM-kisoihin osana Suomen maajoukkuetta. Tälläkin kaudella Siriuksen tavoitteena on saavuttaa maajoukkuepaikka ja astua kotiyleisön eteen Helsingissä toukokuun lopussa.


Ohjelman ideointia sauvakävelyllä


Tämän kauden suomalaisuusvaikutteisista koreografioista Sirius on muiden tavoin täysin omanlaisensa. Idea koreografiaan sai alkunsa päävalmentaja ja -koreografi Tarja Rasimus-Järvisen sauvakävelylenkillä. Puiden ryhmitykset ja maaston muodot olivat inspiraationa ohjelman teemalle. Myös voimistelijoilta on vaadittu heittäytymistä, sillä liikekieli on luotu yhteistyöllä muun muassa improvisaation kautta. Lopputuloksena on ohjelma, joka henkii suomalaisen luonnon läsnäoloa.


Suomalainen luonto merkitsee meille rauhaa, harmonisuutta ja virkistymistä. Ohjelmamme käsittelee luonnosta metsän puita ja eläimiä sekä sen eri tunnelmia.


Ohjelman haasteeksi voimistelijat nimeävät pienten nyanssien samannäköisiksi hiomisen, kun taas vahvuutena ovat tunnelman vaihtelut.


Kokenut tiimi ja päättäväisyys vievät kohti kotikisoja


Tarja Rasimus-Järvisen lisäksi Siriuksen valmennustiimiin kuuluvat Tiina Vartiainen ja Laura Keto. Valmennustiimi on tehnyt edustusjoukkueen kanssa töitä vuosien ajan ja tuonut omat vahvuutensa voimavaroiksi voimistelijoille:


– Tarja toimii pääkoreografinamme ja häneltä löytyykin loputtomasti uusia ideoita. Hän on energinen ja osaa luoda harjoituksiin ilmapiirin, jossa saamme itsestämme kaiken irti. Tiina on tarkka ja omistautunut valmentaja. Hän onkin meidän hiontamestari, joka osaa analysoida ja antaa hyviä neuvoja suoritusen parantamiseen. Laura on kannustava valmentaja, joka pitää tehokkaita treenejä. Hän on myös visuaalinen ja kekseliäs.


Siriuksen voimistelijoita yhdistää päättäväinen asenne harjoitteluun. Joukkueella on takana yhteistä matkaa jo useampi vuosi, ja yhteinäinen kokoonpano etenee kohti tavoitteitaan määrätietoisesti, nauttien esiintymisestä ja ohjelman tunnelmaan eläytymisestä.


– Joukkuevoimistelussa parasta on se, että kaiken saa kokea yhdessä joukkueen kanssa - harjoittelemisen, kilpailemisen sekä niin onnistumisen kuin pettymyksenkin tunteet.


Syksyn kilpailuissa onnistuminen ja maailmancup-paikka ovat olleet Siriukselle kauden kohokohtia. Syksy on harjoiteltu kovaa, ja tällä hetkellä tilanne näyttää hyvältä. Hyvän kunnon lisäksi voimistelijoilta löytyy myös luottamusta siihen, että harjoittelu tuo tulosta.


– Usko tavoitteiden saavuttamiseen on luja.


Jos olisimme...

...säätila, olisimme aurinkoinen kevätsää, sillä kevätaurinko antaa energiaa ja voimaa.

...huonekalu, olisimme ruokapöytä, koska sen ääreen on aina mukavaa kokoontua kuten meidän on myös treeneihin.

...alkuaine, olisimme helium. Olemme keveitä ja iloisia.

...väri, olisimme kultainen, niin kuin Sirius-tähti taivaalla.

...kasvi, olisimme metsätähti, sillä siinä yhdistyy kevään ohjelmamme teema ja joukkueemme nimi.

...kirja, olisimme ystäväkirja, koska ystävyys on meille tärkeää.


Kuva: Carita Berg