Aikuisliikunnan seminaarissa pohdittiin tulevaa

28.2.2017 |

Yli 40 aikuisliikunta-aktiivia noin 30 voimisteluseurasta kokoontui helmikuisena lauantaina pohtimaan sitä, mitä on laadukas aikuisten harrasteliikunta tulevaisuuden voimisteluseuroissa ja miten seurat voivat houkutella lisää aikuisliikkujia riveihinsä. Seuraseminaarissa oli mukana osallistujia kaikkialta Suomesta.  Seminaarin alussa käsiteltiin Voimisteluliiton alulle panemaa ryhmäliikunnan uudistusta, jonka tarkoituksena on tehdä ryhmäliikunnasta seuroissa entistä näkyvämpää ja vetovoimaisempaa. Osallistujat pääsivät pureskelemaan yhdessä uusia ryhmäliikuntaformaatteja ja miettimään, miten seurat näistä formaateista hyötyvät sekä sitä, miten ne näkyvät liikkujille, seuran johdolle ja ohjaajille. Uusista formaateista löytyy lisää tietoa täältä.

 

Aikuisliikuntaseminaarissa kuultiin myös kannustavia esimerkkejä siitä, miten seurat ovat ratkoneet osaamiseen, olosuhteisiin tai voimisteluilmiöön liittyviä haasteita, ja millä tavoin ne ovat onnistuneet nostamaan toimintaansa uudelle tasolle. Ääneen pääsivät Kannelmäen Voimistelijat osaamisen osalta, Savitaipaleen Liikuntaseura olosuhteista ja Muhoksen Naisvoimistelijat ilmiön rakentajana. Täällä kerrotaan lisää onnistuneista tapauksista.

 

Voimisteluseurojen aikuisliikunta-aktiivit kuulivat seminaarin lopussa vielä laatuasiaa, kun Leeni Asola-Myllynen Voimisteluliitosta kertoi Priima-laatuohjelman kuulumiset ja Eija Alaja Olympiakomiteasta valotti sitä, minkälainen tulee olemaan urheiluseurojen uusi yhteinen laatuohjelma. Koska kyseessä oli myös Priima-laatuseuran 10-vuotisjuhlatapahtuma, kahvitauolla saatiin laulaa onnittelulaulu, puhaltaa kakkukynttilät ja lopuksi nauttia syntymäpäiväkakkua. Yli puolet seminaariin osallistuneista seuroista on nykyään Priima-laatuseuroja ja heti ensimmäisenä vuonna Priima-seuraksi sertifioituja oli joukossa kahdeksan.