Oppimispassi tukee ohjaajien ja valmentajien kehittymistä

7.2.2017 |
Uudistuneessa lasten ja nuorten ohjaajien sekä lajivalmentajien I-tason koulutusjärjestelmässä korostetaan entistä enemmän seuran merkitystä ja roolia ohjaajien ja valmentajien oppimisympäristönä. Arjen ohjaus- ja valmennustyö tarjoaa hyvät mahdollisuudet toiminnassa oppimiseen ja omalla toiminnallaan seura voi tukea tätä prosessia. Tavoitteena on, että asiat, joita koulutuksessa on käsitelty, siirtyvät osaksi ohjaajan/valmentajan normaalia toimintaa ja nostavat näin toiminnan laatua seurassa.

Uudistuneessa I-tasossa seurassa tapahtuvaa oppimista tuetaan mm. Oppimispassin avulla. Oppimispassi on työkalu, johon on koottu erilaisia ohjaajan/valmentajan kehittymistä tukevia tehtäviä eri osa-alueilta. Tarkoituksena on, että tehtäviä suoritetaan koko I-tason ajan eri koulutusten lomassa. Tehtävinä Oppimispassissa on mm. muiden ohjaajien/valmentajien työn seuraamista, seuran nettisivuihin ja linjauksiin tutustumista, palautteen keräämistä omasta toiminnasta sekä omien vahvuuksien ja kehityskohteiden nimeämistä. Oppimispassi korvaa pääosin koulutuksissa aiemmin olleet etätehtävät.

Ohjaajat/valmentajat voivat suorittaa tehtäviä hyvinkin itsenäisesti, mutta olisi hyvä, jos seuralla olisi mahdollisuuksia tukea heitä tehtävien suorittamisessa. Oppimispassiin tulee merkitä vastuuhenkilö seurasta ja jo se, että tämä henkilö säännöllisesti kysyy, miten tehtävien suorittaminen etenee, kannustaa ohjaajaa/valmentajaa tehtävien suorittamiseen. Seura voi halutessaan kytkeä Oppimispassin suorittamiseen myös erilaisia tukitoimia. Toimisiko teidän seurassanne esim. ohjaajien/valmentajien kehityskeskustelut, joissa käytäisiin läpi mm. Oppimispassin tehtäviä tai vaikka säännölliset I-tasoa suorittavien ohjaajien/valmentajien tapaamiset, joissa käsiteltäisiin yhdessä tehtävien suorittamista ja niissä esiin nousseita asioita?

Oppimispassin suorittaminen on vähimmäisvaatimus, jolla seuran rooli oppimisen tukijana tulee I-tasolla suoritettua. On suositeltavaa, että seura pystyisi tukemaan ohjaajien/valmentajien kehittymistä myös muilla toimenpiteillä. Seuran tavoitteista ja resursseista riippuen nämä keinot voivat olla hyvinkin vaihtelevia ja pitää sisällään esim. tutor- tai mentor -toimintaa (mm. Opitaan yhdessä" -vertaismentorointi), ohjaajakerhoja, valmentajapareina toimimista tai itsearvioinnin tukemista.

Oppimispassi on vapaasti ladattavissa Silta -digialustasta.   

Oppimipassin malli