Viisi finaalia ja yksi mitali

10.10.2016 |

Unkarin Szombathelyssä kilpailtiin viikonloppuna kuluvan kauden viimeinen telinevoimistelun maailmancup-osakilpailu. Mukana kilpailemassa olivat Tomi Tuuha (Voimisteluseura Helsinki), Juho Kanerva (Turun Urheiluliitto) sekä Sakari Vekki ja Heikki Saarenketo (Jyväskylän Voimistelijat). Viikonlopun saldona miehillä oli jopa viisi finaalipaikkaa sekä Tuuhan nappaama hopeamitali hypystä.

Tuuha totesi jo perjantain karsintojen päätteeksi, finaalipaikan varmistuttua, lähtevänsä haastamaan kärkikolmikkoa vaikeuttamalla toista hyppyään lisää. Hyppyfinaalin mitalijahtiin Tuuha lähtikin taistelutahtoa täynnä.

Sanansa mittaisena miehenä Tuuha nappasi tiukasta hyppyfinaalista hopeaa pistein 14,883, kun koko kärkikolmikko oli pisteissä yhden kymmenyksen sisällä. 

"Vaikeutin toista hyppyäni perjantain karsinnoista ja sain molemmat hypyt suoritettua vahvasti alastuloja myöten. Ranteen kanssa on ollut ongelmia pitkin kesää, joten olen tyytyväinen, että olen näin hyvässä kisakunnossa siitä huolimatta. Kisassa oli mukana kovia hyppääjiä Vietnamista, mutta sain laitettua heille kunnolla hanttiin. Toisessa hypyssä tuli rajanylitys, joka maksoi kirkkaimman mitalin, mutta on silti todella hyvä fiilis, olen älyttömän tyytyväinen", iloitsi Tuuha.

Kanerva kilpaili ainoana suomalaisena suosikkitelineellään hevosella. Kanerva nappasi karsinnoista viimeisen finaalipaikan pistein 14,200, mutta paransi sijoitustaan finaaleissa. Kanerva voimisteli neljänneksi pisteillä 13,933 jättäen taakseen monia kovia nimiä.

"Itselläni oli hyvä kisa ja ylsin hyvään suoritukseen. Muilla oli tänään hieman epäonnea ja epävarmuutta", totesi Kanerva.

Permantofinaalissa kisasivat Jyväskylän miehet Vekki ja Saarenketo, mutta miehet eivät tällä kertaa yltäneet parhaimpaansa. Sijoitukset Saarenketo 7. ja Vekki 8. Saarenketo voimisteli pisteet 14,100. Vekillä toiseen volttisarjaan harmittava kaatuminen ja pisteet jäivät alhaisiksi 12,700.

"Loukkaantumisten vuoksi olen ollut kaksi vuotta kisa-areenoilta poissa, joten tänään jännitti ja paljon. Lähdin kuitenkin hyvällä fiiliksellä ja itsevarmana kisaan. Ensimmäinen volttisarja meni nappiin, mutta toisessa volttisarjassa kaaduin. Tiesin toisen volttisarjan jälkeen, että peli oli menetetty ja loppusarjaan motivaatio tippui", harmitteli Vekki finaalisuorituksensa jälkeen.

 

Hyppyfinaalissa Saarenketo loukkaantui ensimmäisessä hypyssään ja joutui jättämään kisan kesken. Toisen hypyn puuttuessa pisteet jäivät alhaisiksi 6,717. 


Finaalien ensimmäisen ja toisen päivän tulokset 

Permanto:
1. Jorge Vega Lopez GUA 15,000
2. Rok Klavora SLO 14,933
3. Yuto Kato JPN 14,833
...
7. Heikki Saarenketo FIN 14,100
8. Sakari Vekki FIN 12,700

Hevonen:
1. Berki Krisztian HUN 15,833
2. Wu Xiaoming CHN 14,900
3. Illia Yehorov UKR 14,500
4. Juho Kanerva FIN 13,933

Hyppy:
1. Tuan Dat Nguyen VIE 14,899
2. Tomi Tuuha FIN 14,883
3. Jorge Vega Lopetz GUA 14,850
...
8. Heikki Saarenketo FIN 6,717

Renkaiden karsinnassa Tuuha voimisteli puolestaan sijalle 10, pistein 14,000. Rengassarjan alastulo tuli syväkyykkyyn, mutta voimaosat sujuivat hienosti

Renkaat: (karsinta)
1. Nam Dang VIE 15,000
1. Ali Zahran EGY 15,000
3.Yunlong Zhang CHN 15,000
...
10. Tomi Tuuha FIN 14,000