Lisävoimaa ryhmäliikunnan kehittämiseen

5.9.2016 |

Voimisteluliitossa aikuisten harrasteliikunnan projektikoordinaattorina on syyskuun alussa aloittanut FM Anna Takala. Projektikoordinaattorin tehtävänä on auttaa voimisteluseuroja kehittämään harrasteliikunnan palveluitaan, ja houkuttelemaan siten uusia harrastajia voimistelun pariin. 

”Tämä on unelmatyö – pääsen tekemään juuri sitä, mistä tykkään eniten ja missä olen parhaimmillani: ideoimaan ja kehittämään tuotteita ja toimintatapoja, joilla saadaan ihmiset liikkeelle. Olen voimisteluseura-aktiivi henkeen ja vereen, ja siksi on suuri ilo päästä työskentelemään voimisteluseurojen kanssa”, Takala toteaa.

Aikuisten harrasteliikunnan projektikoordinaattoriin voi olla yhteydessä kaikissa sellaisissa asioissa, jotka koskevat seurojen aikuisliikunnan kehittämistä. 

”Tulen lähiaikoina ottamaan tavalla tai toisella yhteyttä mahdollisimman moneen seuraan, mutta minulle saa mieluusti kertoa koska vaan sellaisista aikuisjumppareiden asioista, jotka vaatisivat parannusta ja joiden toteuttaminen on jotenkin vaikeaa. Mielelläni otan vastaan tietoa myös kaikenlaisista hyvistä käytänteistä, joita seurat ovat kehittäneet.”

Projektikoordinaattorin työ on määräaikainen ja se jatkuu vuoden 2017 loppuun saakka.

Takala on ohjannut aikuisten liikuntaa yli 10 vuotta sekä voimisteluseuroissa että kuntokeskuksissa. Hän on ollut Pakilan Voimistelijoiden hallituksessa ja toimii edelleen aktiivisesti seuran ohjaajana ja aikuisten harrasteliikunnan työryhmän jäsenenä. Lisäksi Takala on työskennellyt kustannustoimittajana, toimittajana ja personal trainerina.

Anna Takalan tavoittaa numerosta 040 7367585 ja sähköpostiosoitteesta anna.takala@voimistelu.fi.