Keiladuo - ohjelma on julkaistu

30.8.2016 |

 

Ohjelma on vapaasti kaikkien käytössä ja materiaalia ohjelman opetteluun löytyy seuraavasti:

 

Musiikki

D-lomake valmentajille (päivitys 21.11.2016)

Ohjelman video


Ohjelmaa voi myös muuttaa esimerkiksi vartalonvaikeusosien osalta tai lisäämällä tanssisarjoihin välineteknisiä liikkeitä. Duon voi muuttaa myös trioksi koreogragfiaa kunnioittaen. D- lomakkeen kilpailuihin toimittaa aina valmentaja. Ohjelman koreografian on tehnyt bulgarialalinen Borislava Ananieva.

Syksyllä duo/trio - kilpailumuoto on mukana Ikäkausikilpailuissa 1.10., joukkueiden SM - kilpailun yhteydessä 19.11. ja välinekilpailuissa 10./11.12. Syksyn 2016 ja kevään 2017 kilpailut löytyvät kalenterista. Kaikissa kilpailuissa/sarjoissa voi kilpailla omilla koreografioilla tai käyttää uutta valmista ohjelmaa.

Lisätietoja kansalliseen kilpailujärjestelmään kuuluvista duoista/trioista löytyy täältä. Duot/triot ovat hyvä mahdollisuus monipuolistaa harjoittelua ja kehittää joukkuetaitoja, esimerkiksi silloin, kun seurassa ei saada kokonaista joukkuetta kokoon. Duo/Trio - sarjat ovat mukana myös Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa vuonna 2018 (nuoret ja naiset).