Suomen joukkue Euroopan seitsemänneksi paras

17.6.2016 |

Israelissa, Holonissa käynnissä olevissa EM - kilpailuissa Suomen naisten maajoukkue saavutti tänään kaikkien aikojen parhaan EM - tuloksen sijoittumalla 2- ottelussa 7.sijalle pisteillä 33,733. Kilpailun kärjessä olivat Venäjä, Valko-Venäjä ja Israel. Suomen taakaa tuloslistalta löytyvät mm. olympiapaikan saavuttaneet Saksa, Kreikka ja Ukraina. 

”Nauhaohjelmassa ilmastointi aiheutti omat haasteensa, mutta ohjelma meni ilman pudotuksia. Keila-vanne onnistui nappiin ja sillä on hieno jatkaa sunnuntain finaaleihin. Olemme onnellisia tästä päivästä ja päivän onnistumisista”, Suomen joukkueen kapteeni Riikka Kangas kommentoi joukkueen suorituksia.

Joukkueen kokoonpanossa voimistelivat Aino Purje (Elise), Iina Linna (Elise), Riikka Kangas (Elise), Sonja Kokkonen (Elise), Kati Rantsi (Elise - Järvenpää) ja Emma Rantala (Elise-Järvenpää).

Suomen maajoukkueen tavoitteena oli onnistuneiden suoritusten kautta saavuttaa paikka välinefinaaleissa. Tavoite toteutui ja upea Suomi nähdään sunnuntaina finaaleissa vanne-keila-ohjelmalla.

Kisaurakkansa tänään ovat aloittaneet myös nuoret Team - kilpailussa. Suomalaiset Sofia Emelianov (SC Vantaa), Elina Jyrkönen (Elise) ja Amanda Virkkunen (HämVS) suorittivat kaksi ensimmäistä välinettä, narun ja vanteen, tasaisesti ja valmentajat olivat tyytyväisiä suojattiensa EM - kilpailun aloitukseen.

Nuorten Team kilpailu jatkuu lauantaina, jolloin myös Suomen Ekaterina Volkova (Elise) ja Jouki Tikkanen (ReRa) nähdään naisten yksilöiden 4-ottelun finaalissa.

TULOKSET

Kuva: Tapio Ahonen

EDIT 18.6. klo 17:10 muokattu otsikkoa, lisätty joukkueen pisteet ja Riikka Kankaan kommentti.