Veteraanivoimistelijat hyppäsivät telineille Voimistelupäivillä

13.6.2016 |

Espoon Tapiolassa viikonloppuna järjestetyillä Voimistelupäivillä tositoimiin pääsivät telinevoimistelussa myös Ikämiessarjan voimistelijat. 

Telinevoimistelu kuuluu lajina maailman vanhimpiin, ja lajin harrastajista löytyykin myös iäkkäämpiä herroja. Voimistelupäivien lähes 2900 osanottajan joukosta löysimme tähän telinevoimistelun veteraanisarjaan osallistuneen Kuopion Voimistelu-Veikkojen Pekka Hynnisen.

"74 vuotta, 75 vuotta kuukauden kuluttua", kertoo Pekka kun tiedustelemme herran ikää. 

"Nuorena olen telinevoimistelua harrastanut, ja jonkin verran pärjäsinkin, pronssia nojapuilla SM-kisoissa ja hevosella hoppeeta", Pekka muistelee. 

Oman voimistelu-uran jälkeen hän toimi jonkin aikaa valmennustehtävissä, ja on nyt usean vuoden tauon jälkeen palannut jälleen lajin harrastajaksi. 

"Alkuhan oli karmeeta, kun kuperkeikan kävi tekemässä niin seiniä pitkin piti kävellä että pysyi pystyssä, mutta siitä se sitten lähti".

Pekka kehottaa vanhoja telinevoimistelun harrastajia rohkeasti palaamaan lajin pariin, jos intoa vielä löytyy: "Oma tausta kun on tässä lajissa, vaikkakin kaukana menneisyydessä, niin kyllä se sama kipinä edelleen löytyy. Temput on hieman alkeellisempia, mutta askel kerrallaan ja omien taitojen mukaan".

Kuopion Vauhti-Veikkojen treeniporukassa harjoittelu on kurinalaista, ja lääkärintodistusta vaaditaan, mikäli treeneistä meinaa olla pois, kertoo Pekka pilke silmäkulmassa. 

"Meillä on vuodessa kaksi ihan kunnon tavoitetta, joista toinen on tämä Voimistelupäivät, ja toinen sitten Turussa järjestettävä Simo Sappisen seniorisarjan kilpailu."

Pekalla Voimistelupäivien kilpailukin sujui mallikkaasti, sillä kaulaan ripustettiin kisan jälkeen kultainen mitali.

Ikämiessarjan tulokset


Kuva: Pekka Hynninen tuulettaa keskellä takana muiden ikämiessarjan voimistelijoiden kanssa (Milla Vahtila).

EDIT ti 14.6. klo 9:05 korjattu seuran nimi oikeaksi, Kuopion Voimistelu-Veikoiksi aikaisemmin julkaistun Vauhti-Veikkojen sijaan.