Hyppää sisältöön

Miesten telinevoimistelu

Miesten telinevoimistelussa kilpaillaan kuudella telineellä: permanto, hevonen, renkaat, hyppy, nojapuut ja rekki. Lajia voi myös harrastaa.

Telinevoimistelijan arkipäivää ovat käsinseisonnat, voltit ja magnesiumin pöly. Kilpailusuoritus vaatii telinevoimistelijalta paitsi taitoa ja uskallusta, myös voimaa, nopeutta, kestävyyttä, liikkuvuutta, koordinaatiota ja kehonhallintaa. Voimistelijat suorittavat huimia akrobaattisia liikkeitä ylösalaisin, sivuttain, käsien varassa ja jaloillaan. Laji kehittää ja vaatii urheilijalta voimaa, liikkuvuutta, kestävyyttä, notkeutta, kehonhallintaa ja koordinaatiota. Voimistelu onkin näin ollen täydellinen tukilaji kaikkeen muuhunkin urheiluun.

Telinevoimistelu yhdistää äärimmäisen taidon ja tyylikkään esiintymisen

Telinevoimistelun kilpailusarjat koostuvat joko pakollisista tai vapaavalintaisista liikkeistä ja niiden yhdistelmistä. Kaikilla voimisteluliikkeillä on oma vaikeusarvonsa ja voimistelijoiden tavoitteena on koota liikkeistäm omien taitojensa rajoissa, mahdollisimman vaikea kokonaisuus. Sarjakokoonpanoon lasketaan säännöistä riippuen joko kahdksan tai kymmenen vaikeinta liikeosaa, joiden joukossa tulee olla liikkeitä vaadituista liikeryhmistä. Pelkästään vaikeita liikkeitä suorittamalla ei kuitenkaan pärjää, vaan voimistelijan tulee suorittaa liikkeet niin sanotusti oppikirjan mukaisesti. Jokaisella voimisteluliikkellä on oma vaikeusarvonsa sekä suoritusohje. Kilpailusarjan loppupisteet koostuvatkin näin ollen vaikeus- ja suorituspisteistä, joita monihenkinen tuomaristo arvioi.

Miesten telinevoimistelu on vanhin voimistelulaji ja sillä on pitkät perinteet myös Suomessa. Vielä vuoden 1948 Lontoon olympialaisissa Suomi oli paras telinevoimistelumaa voittaen kisoissa yhteensä kymmenen mitalia. Lajia harrastetaan monella taitotasolla aina harrastevoimistelusta olympiatason huippu-urheiluun. Telinevoimistelu on hyvä lajivalinta, jos haluaa kehittää voimaa, nopeutta, vartalonhallintaa, liikkuvuutta ja koordinaatiota.

Valmentaja taustallaan kaksi telinevoimistelijamiestä

Suomi on yksi lajin kaikkien aikojen huippumaista

Suomi on saavuttanut olympiatasolla kaikkiaan 25 mitalia. Viimeisimpiä arvokilpailujen voittajia ovat Emil Soravuo ja Tomi Tuuha

Löydä lähin seura

Voimisteluseurat lähelläsi tarjoavat laadukkaita, edullisia ja monipuolisia tunteja voimistelun, tanssin ja ryhmäliikunnan parissa!

Löydä seura

Haku