Hyppää sisältöön

TeamGymin tuomarikorttien tasot ja tuomarilistat 

  • II-tason tuomarikoulutus (TK2-kortti) oikeuttaa tuomaroimaan 1.-3.lk ja kilpaharrasteluokan kilpailuissa.
  • III-tason tuomarikoutus (TK3-kortti) oikeuttaa tuomaroimaan kaikissa luokkajärjestelmän kilpailuissa.
  • KV-tason tuomarikoulutus (EG-Brevet) oikeuttaa tuomaroimaan EM-kilpailuissa, PM-kilpailuissa ja kaikissa kansallisissa kilpailuissa.

Kaikilla tuomareille tulee olla tuomarilisenssi. Ilman voimassa olevaa tuomarilisenssiä ei voi arvostella kilpailuissa. Lisätietoja Voimisteluliiton nettisivuilla

Vain esteettömät tuomarit voivat arvostella TeamGymin kilpailuissa Suomessa. Yleisten Kilpailu- ja kurinpitosääntöjen kohdan 5. (tuomaritoiminta) mukaisesti tuomari on aina esteellinen silloin, jos hän ko. kilpailussa tuomitsisi omaa lastaan, lapsenlastaan, vanhempaansa, sisarustaan, puolisoaan taikka puolisonsa lasta. Puolisolla tarkoitetaan avio- tai avopuolisoa. Tuomari ei myöskään voi tuomita sellaista urheilijaa taikka joukkuetta, jonka vastuuvalmentaja hän on. Vastuuvalmentaja on urheilijaa tai joukkuetta pääsääntöisesti valmentava henkilö. Urheilija tai joukkueen kapteeni, alle 18-vuotiaiden urheilijoiden kyseessä ollessa seura, nimeää kyseisen vastuuvalmentajan kilpailun ilmoittautumisajan kuluessa. Tätä vastuuvalmentajaa koskevaa esteellisyysmääräystä on noudatettava kotimaisissa arvokilpailuissa. Jokainen tuomari on ensisijaisesti itse vastuussa siitä, ettei tuomaroi esteellisenä.

Jos toimit tuomarina, sinun tulee hallita seuraavat säännöt ja ohjeet:

Ylituomarien ohjeet:

Tuomarilistat

Kansainvälisen tason tuomarit (EG-Brevet) 2022-2024

Koistinen Jatta 
Lemmetty Heli
Lemmetty Oona (JoKa)
Lindqvist Kira 
Saarenketo Pipsa
Suoniemi Katariina
Väänänen Janniina

tuomarit PM kilpailuissa

 

Tuomarit 2022- 

Tuomarilista päivitetty 26.9.2023 

II-tason tuomarit, TK2 III-tason tuomarit, TK3
  Sonia Solismaa
Silja Suomalainen
Alavuden Urheilijat Alavuden Urheilijat
Anna-Maija Kiviniemi (osakortti CD)  
Elvi Lamminmäki  
Eveliina Vainionpää  
Sohvi Ylinen  
Espoon Telinetaiturit Espoon Telinetaiturit
Renée Maarni  Heini Pääsky
  Maria Tikkala
  Johanna Autonen
  Venla Aaltonen
Fliku-82 Fliku-82
Jenna Häkkinen Mariia Karvinen
Lara Talvitie  
Aava Taiha  
Helsingfors Gymnastikklubb Helsingfors Gymnastikklubb
  Helena Hansson
  Iiris Nurminen
  Jutta Tavaila
HIFK Gymnastics HIFK Gymnastics
Jonna Hautamäki Julia Jokinen
Susanna Laakkonen Sonja Kivistö
  Pauliina Kyllönen
  Johanna Väänänen
  Kerttu Aura
  Saga Piispanen
Härmän Siskot Härmän Siskot
   
Joensuun Kataja Joensuun Kataja
Sanni Simanainen Aino Heinonen
  Liljamari Härkin
  Jutta Pikkarainen
  Nea Soikkeli
Jyväskylän Voimistelijat Jyväskylän Voimistelijat
Anette Kanko Kia Keränen
Ilona Sillanpää Maria Nurmesjärvi
  Katerina Salmi
  Nea Seppänen
  Pinja Takala
  Elina Tykkyläinen
Keurusjumppa Keurusjumppa
Pinja Kataja-aho  
Kulosaaren Liikuntaseura Kulosaaren Liikuntaseura
  Anna-Emilia Laitinen
  Anna Toivanen
  Janina Wicklund
Kuopion Reippaan Voimistelijat Kuopion Reippaan Voimistelijat
Tiia Miettinen Laura Ylisirniö
Kyrön Kieppi Kyrön Kieppi
Ulrika Rissanen  
Sinikka Jatala (osakortti CD)  
Liikuntaseura Pori Liikuntaseura Pori
   
Mäntyharjun Virkistys Mäntyharjun Virkistys
   
Oulun Pyrintö Oulun Pyrintö
Alisa Timonen Laura Tervala
Hilla Kiuru  
Seinäjoen Voimistelijat Seinäjoen Voimistelijat
Veera Risikko Inga Salo
Taipumattomat Taipumattomat
 Helmi Leppänen  
Tampereen Voimistelijat Tampereen Voimistelijat
Miina Björninen Santeri Marjamäki
Helmi Lehtinen Sanni Miina
Helmi Suviola Marjut Rissanen
  Milla Haapaniemi
Vaasan Telinetaiturit Vaasan Telinetaiturit
   
Viipurin Reipas Viipurin Reipas
  Suvi Laulainen
Voimistelumaailma Oulu Voimistelumaailma Oulu
Sara Äikäs Ella Juustila
Henna Väisänen  
Voimisteluseura Keski-Uusimaa Voimisteluseura Keski-Uusimaa
Venla Leppänen (osakortti CD) Fanny Hopia
  Riina Mustonen

 

Haku