På svenska  In English   Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Kilpailujärjestelmä

Trampoliinivoimistelussa, kuten muissakin Svolin lajeissa, on mahdollista osallistua kilpailuihin ja muihin tapahtumiin eri tasoilla.

VOIMISTELUN ASEMA

Asema on lapsille avoin kilpailutapahtuma. Asemille kehitetään kaikille lajeille yhteistä arviointia, joka perustuu lasten tekemisen arvostamiseen ja perusvoimistelutaitoihin. Kilpailuissa lapset saavat suorituksestaan välittömän sanallisen arvioin, johon he itse aktiivisesti osallistuvat. Ohjaajat ja valmentajat saavat kirjallisen arvion ryhmän perusvoimistelutaidoista ja ohjelman koreografiasta (siinä tapauksessa, että ohjelma on itse suunniteltu).

LUOKKAKILPAILUT

Luokkakilpailut ovat kansallisia kilpailuja, joissa voimistelijat edustavat seurojaan. Kilpailut on jaettu neljään eri tasoluokkaan, joista 1. luokka on alin ja 4. luokka korkein. Vain luokassa 4 on ikäsarjat, luokissa 1-3 ei ole ikärajoja. Luokkakilpailuun osallistuvalla täytyy olla voimassaoleva kilpailulisenssi.

KANSAINVÄLISET KILPAILUT

Kansainvälisiä kilpailuja on erilaisia seurakilpailuista olympialaisiin. Kansainvälisissä kilpailuissa, jotka eivät ole FIG:n virallisia arvokilpailuja, seurat ilmoittavat voimistelijat kilpailuihin ja voimistelijat edustavat seuroja. Arvokilpailuissa kuten PM-, EM-, MM-kilpailuissa, maailmancupissa sekä vastaavissa juniorikilpailuissa voimistelijat edustavat Suomea ja trampoliinivaliokunta valitseen heidän maajoukkueeseen. Tullakseen valituksi maajoukkueeseen voimistelijan tulee kuulua maajoukkuevalmennusryhmään. PM-kilpailuihin on yleensä voitu lähettää voimistelijoita myös seurojen edustajina. Olympialaisiin paikat jakaa FIG.