På svenska  In English   Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Historiaa

TeamGym  syntyi Ruotsissa ja Tanskassa 1980-luvun alussa ja levisi sieltä Suomeen 80-luvun puolessa välissä. Suomessa ensimmäiset SM-kilpailut pidettiin vuonna 1987 Helsingissä. Lajin ensimmäisen PM-kilpailut järjestettiin 1986 Kööpenhaminassa, Tanskassa. PM-kilpailuja järjestettiin aluksi vuosittain vuoteen 1995 asti, josta lähtien ne on järjestetty joka toinen vuosi. ”Välivuosina” järjestetään junioreiden PM-kilpailut sekä senioreiden EM-kilpailut.

1990-luvun alussa laji levisi myös muualle Eurooppaan ja ensimmäiset epäviralliset EM-kilpailut järjestettiin Portugalin Lissabonissa vuonna 1993, Saksan Hampurissa 1994 ja Ateenassa 1995. Ensimmäiset viralliset EM-kilpailut järjestettiin Jyväskylässä 1996, jolloin mukana oli 12 maata, pohjoismaiden lisäksi Englanti, Kreikka, Portugali, Saksa, Tsekki Venäjä ja Viro. Sen jälkeen mukaan ovat tulleet Hollanti, Itävalta, Italia, Moldavia, Ranska ja Slovakia.

TeamGymin nimi (ent. näytösvoimistelu) muutettiin vuonna 2007. Syynä vaihtoon oli näytösvoimistelun harhaanjohtavuus. Kyseessä on kuitenkin kilpalaji, eikä erityisesti näytöksiin keskittyvä laji. Vaihtoehtoisia nimityksiä pohditiin mahdollisimman laajasti. Esimerkiksi Ruotsissa on käytössä nimitys truppgymnastik ja Norjassa troppsgymnastikk (joukkuevoimistelu). Joukkuevoimistelu on kuitenkin Suomessa varattu toiselle lajille. Pohdintojen jälkeen nimitys päädyttiin vaihtamaan kansainväliseen, Euroopan voimisteluliiton UEG:n hyväksymään muotoon TeamGym.

Suomalaiset joukkueet ovat menestyneet erinomaisesti kansainvälisissä arvokilpailuissa, joita TeamGymissa järjestetään PM- ja EM-tasolla. Tässä suomalaisten saavutuksia:

vuosijoukkuesijoitus
1986ASPM-4
1990OPPM-3
1993STVK (naiset)EM-1
1993OP (naiset)EM-3

1993

STVK (naiset)PM-2
1994STVK (naiset)EM-1
1994EsTT (naiset)EM-3
1994STVK (naiset)PM-2
1995EsTT (naiset)EM-1
1995JyVo (sekajoukkue)EM-2
1996JyVo (sekajoukkue)EM-2
1998STVK (naiset)EM-3
2000STVK (tytöt)JPM-2
2000TuUL (juniori-sekajoukkue)JPM-3
2001STVK (naiset)PM-4
2002JyVo-JoKa (tytöt)JPM-4
2003STVK (naiset)PM-5
2004HGK (tytöt)JPM-5
2004TV (naiset)EM-6
2005 JyVo (sekajoukkue)PM-4
2006HGK (tytöt)JPM-4
2006TV (tytöt)JPM-5
2006TV (naiset)EM-4
2007
TV (naiset)
PM-6
2007
HGK (naiset)
PM-10
2008
Fliku -82 (tytöt)
JPM-6
2008
Joensuu (tytöt)
JPM-9
2009
Tampereen Voimistelijat (naiset)
PM -7.
2009
HGK (naiset)
PM -8.
2009
JyVo-Fliku (sekajoukkue)
PM. -7
2010
Tampereen Voimistelijat (tytöt)
JPM 5.
2010
Joensuun Kataja (tytöt)
JPM -7.
Flikun Roxanne PM suorituksessaan 2008