Lajivaliokunnan kokouksessa 28.5. käsiteltyä ja päätettyä:
· Pääsihteeri Maria Laakso tulee Moskovan MM-kilpailua seuraamaan kilpailua niin että hän on paikalla osan yksilökilpailua ja joukkuekilpailun. Pääsihteerin vierailu on ensimmäinen liittojohdon osallistuminen rytmisen voimistelun arvokilpailuun SVoLi:n ja Suomen Voimisteluliitto Svolin aikana.
· Syksyn keskustelutilaisuus valmennusjärjestelmän toteutuksesta järjestetään 5.10. Tilaisuus on avoin seurojen edustajille. Ennen tilaisuutta lajipäällikkö kutsuu koolle seurojen edustajat valmistelemaan yhteistä linjaa ja valintoja niin kutsutun ”työrukkasen” muodossa. Työrukkaseen kutsutaan yksi henkilö jokaisesta esityksen tehneensä seurasta.
· Nuorten joukkuevalmennusryhmän toimintaohje on jäissä siihen asti kun uusi valmennusjärjestelmä on hahmottunut, jolloin myös uusi toimintaohje päivitetään.
· Titta Heikkilä valittiin valmennustyöryhmän uudeksi puheenjohtajaksi. Entinen puheenjohtaja Anneli Laine-Näätänen jatkaa kuitenkin ryhmän jäsenenä.
· D-lomakkeet saa takaisin kilpailujen jälkeen alkaen syksyn 2010 kilpailuista. Vuoden lopussa tarkastellaan tilannetta, ja jos lomakkeiden takaisin saanti aiheuttaa ongelmia ja lomakkeita käytetään muuhun kuin valmentajan työn avuksi, käytäntö lopetetaan.
· Vahvistettiin seuraavat tarkennukset ikäkausikilpailujen osalta:
→ Naisten joukkuekilpailuun voivat osallistua FIG:n naisten sääntöjen ikärajavaatimukset täyttävät sekä yhtä vuotta nuoremmat urheilijat (vuonna 2010 s.1995 ja aiemmin)
→ Nuorten joukkuekilpailuun voivat osallista EUG:n nuorten sääntöjen ikärajavaatimukset täyttävät sekä yhtä vuotta nuoremmat urheilijat (v.2010 s.1995-1998)
→ Pre-juniorien joukkuekilpailuun voivat osallistua EUG:n juniorimääritelmän nuorimman ikäluokan voimistelijat sekä kolmen seuraavan ikäluokan voimistelijat (v.2010 s. 1997-2000)
· Nuorten joukkueväline syksylle 2010 on vain naru, nauhalla ei saa enää kilpailla. Pre-junioriväline joukkueelle on vanne, ja tulevaisuudessa aina tuleva nuorten virallinen kilpailuväline.
· Nuorten yksilö SM-kilpailu järjestetään vuonna 2011 syksyllä. Naisten SM-kilpailu järjestetään yhdessä muiden lajien kanssa Jyväskylässä 15.-17.4.2011.
· MM-karsintakilpailujen tuomareiksi kutsutaan seuraavat henkilöt:
Toivanen (-), Lavikainen (Elise-V), Mavrakis (SVSE), Ahonen (Elise), Halonen (OVO), Koskinen (-), Evchina (SVS), Meltsas (TLS), Heikkilä (TNV), Niittylä (OVO), Huhtala (TLS), Petukhova (SVSE) sekä varalle Burmak (Elise-J) ja Eronen (HämVS).
Perusteet: 1) yksi tuomaristo (12 tuomaria) esteettömistä tuomareista 2) brevet-tuomarit etusijalla 3) loput I-tason tuomareista niin, että huomioidaan koetulos ja se, että tuomaripaneelissa seurat ovat tasaisesti edustettuina.
· Ylituomariohjetta ja tuomarivelvoitetta päivitettiin seuraavilta osin:
1. D-lomakkeiden takaisin saanti seuran nimetylle edustajalle syksyn 2010 kilpailussa.
2. Lisätään tuomarivelvoitteeseen varjotuomarointi ja päivitetään tuomariohje koskemaan myös ikäkausikilpailuja.
3. Lisätään ylituomariohjeeseen ylituomarin velvoite raportoida tuomarityöryhmälle mahdollisista huomioista koskien tuomarien osaamattomuutta tai käyttäytymistä. Tuomari tulee saamaan asiasta henkilökohtaisen palautteen. Myös tuomarin seura tulee saamaan tiedon tuomarin saamasta palautteesta.
4. Päivitetään tuomarivelvoitetta luokka- ja ikäkausikilpailujen kanssa siltä osin että tuomarin on oltava käytettävissä kilpailun molempina päivinä edellyttäen, että matka kilpailupaikan ja kodin välillä on vähemmän kuin 100 km.
5. Todettiin että ylituomaripalkkiot voidaan maksaa ns. työpalkkiona, jolloin palkkiosta maksetaan normaali ennakonpidätys, muttei muita esim. vakuutusmaksuja. SLU:n nettisivuilla on seurojen käyttöön valmis ohje tuomareiden palkkion maksusta: www.slu.fi, seurajohtajankäsikirja - Päätä oikein, seuran työnantajavelvoitteet, tuomarit.
6. II-tason tuomarin tulee käydä varjotumaroinnissa kaksi kertaa ennen tason I kurssille menemistä. Varjotuomarointi vastaa yhden kilpailun arviointia.
· Sääntöseminaari 4.9. tason II ja III-tuomareille (D1, D2 ja E). Seminaariin osallistuminen vastaa yhden kilpailun arvostelua.