Luokkakilpailut on rytmisen voimistelun harrastajille suunnattu kilpailumuoto. Luokkajärjestelmä ei ole sidottu ikäsarjoihin, vaan voimistelijat voivat edetä järjestelmässä taitojen karttuessa. Vaatimustaso nousee ja vaadittavien ohjelmien lukumäärä kasvaa systemaattisesti luokasta toiseen siirryttäessä.
Kussakin luokassa on valmis vapaaohjelma, joka myös vaikeutuu luokka luokalta. Valmiin vapaaohjelman sijaan voimistelija voi myös suorittaa oman vapaavalintaisen ohjelmansa, kuitenkin niin että vaikeusosat ovat samat kuin valmiissa vapaaohjelmassa ja ne tulee suorittaa samassa järjestyksessä. Juniorimestari- ja Mestariluokassa vapaaohjelmaa on aina omavalintainen. Kaikki voimistelijat aloittavat asemalta ja siirtyvät sieltä ensimmäisen luokan kautta eteenpäin taitojen karttuessa.
Luokkakilpailuja järjestetään kullekin luokalle yksi kevätkaudella ja yksi syyskaudella. Lisäksi kesäkuussa järjestettävillä Voimistelupäivillä on rytmisen voimistelun luokkasarjat. Varsinaisia kilpailuluokkia on yhdeksän (Asema-,I, II-, III,- IV-, V-VI, Juniorimestari- ja Mestariluokka), Rytmisen voimistelun lajivaliokunta päättää luokkanousuista puolivuosittain. Luokasta toiseen noustaessa voimistelijan tulee nousta seuraavaan luokkaan heti noston tapahduttua.
Luokkien vapaaohjelmien musiikit ja DVD:t (yksilöt luokat asema, I, II ja III ja joukkue luokka I) ovat tilattavissa Voimisteluliiton toimistosta.
Luokkakilpailuissa on myös ns. valmiit joukkueohjelmat. Valmiita joukkueohjelmia on neljää eri tasoa. Aseman ohjelma on tehty naruille, ensimmäisen luokan ohjelma on ilman välinettä, toisen luokan ohjelma on palloille ja kolmannen vanteille. Musiikkeja näihin ohjelmiin voi tilata myös Voimisteluliiton toimistosta. Tiedustelut ja tilaukset: Terhi Toivanen, puh (09) 5490 3343, terhi.toivanen@svoli.fi tai Anneli Yrttiaho-Palmio, puh (09) 5490 3390, anneli.yrttiaho-palmio@svoli.fi