Hyppää sisältöön

Alueminorit

Naisten telinevoimistelun alueelliset valmennusryhmät eli Alueminorit ovat osa naisten telinevoimistelun valmennusjärjestelmää. Alueminoritoiminta koskee seurojen 9-13-vuotiaita voimistelijoita ja valmentajia. Alueminoritoiminnan ensisijainen tavoite on valmentajien osaamisen lisääminen. Näin ollen valmentajat voivat osallistua leirille/koulutukseen myös ilman voimistelijoita.

Alueminorileirit järjestetään Kuortaneella, Vierumäellä/Tuusulassa ja Tampereella/Turussa, kullakin alueella kolmen päivän leireinä kaksi kertaa vuodessa. Leirivuosi päättyy neljän päivän valtakunnalliseen leiriin Kuortaneella.

Alueminoritoiminnan tarkoitus

Alueminoritoimintaa koordinoivat kunkin alueen vastuuvalmentajat yhdessä valmennuskoordinaattorin ja lajipäällikön kanssa. Leirit ovat kohtaamispaikka voimistelijoille ja valmentajille. Leirien tavoitteena on antaa valmentajille valmiuksia vastuulliseen valmennustyöhön, tutustua valmennuksen tukitoimiin ja keskustella ajankohtaisista asioista. Kullakin leirillä keskitytään perusliikkeiden suorituspuhtauteen ja hyvään tekniikkaan sekä tehdään myös Alueminorien fyysiset testit.

Aluevalmennusleirien kouluttajina toimivat leirin teeman ekspertit, vastuuvalmentajat ja telinekouluttajat. Yhteensä Alueminorileireille osallistuu vuosittain voimistelijoita (noin 500) ja valmentajia (noin 130) 25 eri seurasta. 

Leirijohto ja leirien ajankohdat alueittain

Kuortane

Vastuuvalmentaja Viivi Kiviharju

Leirit

  • KUO Kuortane 2.-4.2.2024
  • KUO Kuortane 16.-18.8.2024

 

Vierumäki / Tuusula

Vastuuvalmentaja Marikki Pennanen

Leirit

  • ES Tuusula 2.-4.2.2024
  • ES Vierumäki 6.-8.9.2024

Tampere / Turku

Vastuuvalmentaja Janina Soimaniemi / Sannamari Bly

Leirit

  • LS Tampere 2.-4.2.2024
  • LS Turku 30.8.-1.9.2024

21.-24.11.2024 Valtakunnallinen Alueminorileiri Kuortane

Haku