Voimisteluliiton lisenssikausi 1.9.2011-31.8.2012
Lisenssin valinta
Kilpailulisenssejä on useita erilaisia. Lisenssi valitaan lajin ja luokan tai sarjan mukaan. Pääsääntöisesti kilpalajeihin hankitaan kunkin voimistelulajin oma lisenssi. Voimistelupäiville ja Show-tapahtumaan voi ostaa harrastelisenssin. Lisenssin voi hankkia joko vakuutuksella tai ilman vakuutusta. Huomioittehan, että Jumppaturva vakuutus ei kelpaa minkään lisenssimme kanssa.
Voimistelijan osallistuessa useamman lajin kilpailuihin hän tarvitsee kuitenkin vain yhden lisenssin. Tällöin hankitaan lisenssi sen lajin mukaan, minkä lisenssi on kalliimpi.
Kunkin lajin tarkemmat lisenssitiedot löytyvät allaolevista linkeistä. Valmentajat ja ohjaajat osaavat parhaiten neuvoa lisenssityypin valinnassa, sillä he tietävät, mihin kilpailuihin heidän voimistelijansa ovat kauden aikana osallistumassa. Lisenssin tai Voimistelupassin tarve tulee jo kauden alussa miettiä koko kauden osalta.
Lisenssivaihtoehdot kaudella 2011-2012 ja lisensseihin liitetyn urheiluvakuutuksen tuoteselosteen löydät sivun alalaidasta.
Lisenssin osto:
Tästä lisenssin ostoon
Ohjeet Voimistelupassin tilaamiseen:
Voimistelupassi
Tietoa lajikohtaisista lisenssivaatimuksista:
Joukkuevoimistelu
Kilpa-aerobic
Rytminen voimistelu
Miesten telinevoimistelu
Naisten telinevoimistelu
TeamGym
Trampoliinivoimistelu
Akrobatiavoimistelu
Harrastelisenssi
Tietoa lisensseistä:
Vakuutuksen voimaantulo
Lisenssiin sisältyvä vakuutus nro 21857 tulee voimaan uusin turvin kauden alusta 1.9.2011, mikäli maksu on maksettu syyskuun aikana. Mikäli se maksetaan myöhemmin, vakuutus tulee voimaan maksupäivänä klo 24.00. Vakuutus päättyy 31.8.2012.
Vakuutukseton lisenssi
Mikäli urheilijalla on oma, urheilutapaturmakorvaavuusehdon sisältämä vakuutus, voi hän ottaa vakuutuksettoman lisenssin. Huomioittehan, että Voimisteluliiton kautta hankittava Jumppaturva-vakuutus ei kelpaa lisenssin kanssa. Vakuutuksen kattavuus pitää selvittää omasta vakuutusyhtiöstä ennen lisenssin hankkimista. Maksamalla vakuutuksettoman lisenssin lisenssinhaltija vakuuttaa, että hänellä on voimassaoleva vakuutus, joka kattaa lajin kilpailu- ja harjoittelutoiminnan sekä niihin liittyvien matkojen yhteydessä sattuneet tapaturmat kotimaassa ja ulkomailla.
HUOM! Syksystä 2009 alkaen vakuutustodistusta ei ole enää tarvinnut näyttää kilpailuissa, eikä kilpailujärjestäjän tule enää tarkistaa vakuutustodistuksia kilpailupaikalla.
Lisenssimaksun viitenumero on henkilökohtainen
Jokainen lisenssi tulee maksaa erikseen ja sillä viitenumerolla, joka tulee maksukuittiin automaattisesti. Vain näin toimimalla lisenssimaksu kohdistuu oikealle henkilölle. Useampaa lisenssiä ei ole mahdollista maksaa samalla viitenumerolla.
Huomioittehan, että ilman viitenumeroa tai väärällä viitteellä maksetut lisenssit eivät kohdistu oikein, eivätkä näin ollen ole voimassa.
Lisenssitili: FI87 1023 3000 204490/ Suomen Voimisteluliiitto.
Lisenssinhaltijat saavat kaksi kertaa vuodessa kotiin VOIMISTELU -lehden. Lehden mukana saat tietoa myös Voimisteluliiton yhteistyökumppaneiden tarjoamista valtakunnallisista eduista lisenssinhaltijoille.
Lisenssikysymykset: elina.ylonen(a)voimistelu.fi tai p. 09-5490 3381.