Esiintyminen on jännittävää

Vantaalla Lumon monitoimikeskuksessa kuhisee. Käytävät ovat täynnä pieniä voimistelijoita, iloinen puheensorina raikaa ja ilmassa on jännitystä. Katsomossa on vähintään yhtä jännittynyt tunnelma, kun vanhemmat odottavat lasten vuoroa päästä lavalle.

Teksti ja kuvat: Saija Suominen

Kotkan Naisvoimistelijoiden Tähtöset ja Timanttiset starttasivat aamulla klo 11 kohti Vantaata. Aamulla oli herätty jo seitsemältä laittamaan hiuksia ja puuhailemaan ennen lähtöä Asema-tapahtumaan.

- Leikin pikkusiskon kanssa aamulla, 9-vuotias Tähtösissä voimisteleva Nella kertoo.

Nella ja joukkuekaveri Johanna ovat toista kertaa Asema-tapahtumassa mukana.

- Oli paljon helpompaa kuin ekalla kerralla, tytöt huudahtavat yhteen ääneen.

10-vuotias Jasmiina on jo kolmatta kertaa Asemalla ja sen huomaa.

- Oli niin tuttua, ettei jännittänyt ollenkaan.

Jasmiina pitää voimistelussa juuri esiintymisestä. Siksi Asemalle on aina kiva tulla.

- Tänään on ollut tosi kiireistä, kun koko ajan pitää olla jossakin, Jasmiina kertoo oman esiintymisvuoronsa jälkeen.

Mutta onneksi on aikaa katsoa myös muiden esityksiä.

- Timanttisia kannustettiin ja muidenkin esityksiä on kiva katsoa, kaikki kolme toteavat iloisesti.


« Takaisin