- Ole mieluummin hiljaa, jos ei ole muuta sanottavaa kuin kritiikkiä, täräyttää myönteisen kasvattamisen asiantuntija Tuula Seppänen, ja jatkaa varmalla äänenpainolla: - Myönteinen palaute ja yrittämisen kehuminen vievät eteenpäin. Kritiikki taas voi satuttaa ja latistaa yrittämistä.
Teksti: Sanna Mönkkönen
Kuva: Julia Meltoranta
Suomalaiseen kulttuuriin ei juuri kuulu kehuminen. Kehumisen ja kannustuksen – ja sitä kautta itseluottamuksen vahvistamisen – pitäisi kuitenkin olla valmennuksen kulmakivi.
- Harjoituksiin on tärkeää saada positiivinen vire. Jokainen kaipaa myönteistä huomiota ja motivointia. Erityisesti ne, jotka ovat jäämässä jälkeen, sanoo Tuula Seppänen.
Tuula tietää kokemuksesta, mistä puhuu. Hän työskentelee Omaiset Mielenterveystyön tukena –yhdistyksessä Ihmeelliset Vuodet -ohjelman parissa. Ohjelma on yhdysvaltalaisen Carolyn Webster-Strattonin kehittämä kasvatusmenetelmä, jota koulutetaan niin vanhemmille kuin opettajillekin.
- Periaatteet ovat täysin sovellettavissa mihin tahansa kasvatukseen – myös urheiluun, toteaa Tuula.
Täsmäkehu, julkinen kehu, yleinen kehu, itsekehu
Kilpaurheilu on luonnollisesti suorituskeskeistä. Harjoittelu tähtää menestykseen, mutta liiallinen vaativuus voi heikentää suoritusta.
- Valmentajan pitäisi pystyä välittämään valmennettavalle, että lopputuloksen ohella yrittäminen ja tekemisen ilo ovat tärkeitä. Yrittämistä pitäisikin kehua auliisti. Toistojen ja ilon kautta suorituskin sitten paranee, Tuula kuvailee.
Erittäin tehokas itsetunnon nostaja on julkinen kehu.
- Tällä tarkoitetaan lapsen kehumista muiden edessä. Etenkin lapsi, joka on jäämässä ryhmästä jälkeen, tarvitsee julkista kehua. Sillä voi olla valtava voima.
On hyvä myös määritellä tarkasti ja täsmällisesti mistä kehuu. ”Hienoa, kun teet noin huolellisesti venyttelyt Kaisa” opettaa haluttua käyttäytymismallia paljon tehokkaammin kuin vain ”Hyvä Kaisa!”
Sen lisäksi, että valmentaja kehuu myönteistä käyttäytymistä, on tärkeää kehua myös yleisesti. Tällöin lapsen ei tarvitse tehdä mitään erityistä saadakseen nämä kehut. ”Mukava harjoitella sinun kanssasi tätä uutta liikettä” tai ”kiva nähdä sinut tänään” – tyyppiset kannustukset luovat ehdottoman välittämisen ilmapiiriä.
Lue koko juttu Voimistelu-lehdestä 4/11