Jutut

Ihmisten johtaminen on innostamista

Voimisteluliiton puheenjohtaja Kirsti Partanen on jälleen pakannut matkalaukkunsa ja hypännyt Jyväskylästä Helsinkiin lähtevään junaan. Tämä matka on tavallista pidempi, sillä suuntana on councilin jäsenen roolissa Japani ja Tokio, jossa käydään telinevoimistelun maailmanmestaruuskilpailut. Matkavuorokausia kertyy Kirstille vuosittain peräti 130 – ja kaikki voimistelun, liikunnan ja urheilun vuoksi.

Lue lisää

Kehu ja kannusta

- Ole mieluummin hiljaa, jos ei ole muuta sanottavaa kuin kritiikkiä, täräyttää myönteisen kasvattamisen asiantuntija Tuula Seppänen, ja jatkaa varmalla äänenpainolla: - Myönteinen palaute ja yrittämisen kehuminen vievät eteenpäin. Kritiikki taas voi satuttaa ja latistaa yrittämistä.

Lue lisää

Voimistelun Gaalanäytös – voimistelua sateenkaaren väreissä

Marraskuun 19. päivänä voimistelu eri lajeineen täyttää sateenkaaren kirjon lailla Kansallisoopperan Alminsalin. Voimistelun Gaalanäytöksessä esiintyy yli sata voimistelijaa aina vauvoista vaareihin asti. Yksi ihminen on ottanut tehtäväkseen nitoa tuon koko monimuotoisen kirjon yhdeksi harmoniseksi ja taiteelliseksi gaalakokonaisuudeksi. Hän on Merja Snellman.

Lue lisää