Synnynnäinen lahja

Esiintymistaitoa voi harjoitella ja siinä voi tulla paremmaksi. Jollain taito on luonnostaan ja sellainen voimistelija usein erottuu massasta. Yksi sellainen voimistelija on Alina Maksymenko.

Teksti: Saija Suominen, kuvat: FIG

 

Valovoimaisuus, eläytyminen, persoonallisuus, musiikin tulkinta. Tärkeitä asioita musiikkiin pohjautuvissa voimistelulajeissa kuten joukkuevoimistelu, kilpa-aerobic ja rytminen voimistelu. Persoonallisuudella ja valovoimaisuudella voi erottua edukseen ja jäädä positiivisesti tuomareiden mieliin. Arvostelulajeista kun on kyse, tuomareiden mieliin jääminen on tärkeää.

 

Rytmisessä voimistelussa yksi tämän hetken persoonallisimmista voimistelijoista on ukrainalainen Alina Maksymenko. 19-vuotias Alina loistaa nimenomaan valovoimaisuudellaan, on kyseessä herkkä pallo-ohjelma tai iloisesti revittelevä, jazzahtava nauhaohjelma.

 

Seitsemänvuotiaana rytmisen voimistelun aloittanut Alina on saanut esiintymistaidon jo äidinmaidossaan.

- Se on synnynnäinen lahja, Alina kertoo kainostellen, kun kehun hänen esiintymistaitoaan.

 

Alina on pienestä pitäen pitänyt esiintymisestä.

- Lapsena tein tanssiesityksiä ja näytelmiä kotona ja esitin niitä äidille ja isoäidille.

 

Harjoituksissa esiintymiseen ei keskitytä.

- Mielestäni esiintymistaitoa on vaikea opetella. Se on minun sisälläni, Alina miettii.

- Harjoittelen kaksi kertaa päivässä kolme-neljä tuntia kerrallaan. Ei valmentaja anna minulle palautetta esiintymisestä, ei hänellä sellaiseen ole aikaa, Albina ja Irina Deriuginan valmennettaviin kuuluva Alina selittää.

 

Alina pitää siitä, että rytmisessä voimistelussa voi tehdä hyvin erilaisia ohjelmia, jotka vaativat myös erilaista eläytymistä ja esiintymistaitoa.

- Teen aina mitä valmentaja käskee, hän toteaa hymyillen. Pidän sekä rauhallisesta ja lyyrisestä pallo-ohjelmastani että räiskyvää esiintymistä vaativasta nauha-ohjelmasta.

 

 

 Lue lisää Voimistelulehdestä!


« Takaisin