Toukokuun lopussa suomalaisvoimistelijat tekivät historiaa. Ensimmäistä kertaa rytmisen voimistelun historiassa juniori-ikäiset saavuttivat EM-finaalipaikan joukkuekilpailussa. Yksilöurheilijat onnistuivat joukkueena.
Teksti: Saija Suominen, kuvat: Tapio Ahonen
Maajoukkueeseen pääsy ja Suomen edustaminen arvokilpailuissa on monen urheilijan unelma. Rytminen voimistelu on siitä erikoinen laji, että lähtökohtaisesti voimistelijat ovat yksilöurheilijoita, mutta lajissa kilpaillaan myös joukkueena. Suomessa on viime vuosina panostettu enemmän ja enemmän juuri joukkueisiin ja toukokuussa panostus tuotti tulosta.
Junioreiden maajoukkuetta alettiin rakentaa vuoden 2009 lopussa, jolloin oli ensimmäinen valintatilaisuus maajoukkueeseen. Nyt 14-vuotias Sanna-Liisa Järvelä, eli Sansa, valittiin ensimmäisessä tilaisuudessa joukkueeseen.
- Kiinnostuin joukkueessa voimistelemisesta ja halusin panostaa siihen. Ajattelin, että on hauska kokeilla miten valintatilaisuudessa käy. Päätin tehdä parhaani ja katsoa mihin se riittää. Vähän jännitti miten käy, joten olin tosi iloinen että pääsin joukkueeseen, Eliseä seuratasolla edustava Sansa kuvaa taustoja joukkueeseen karsimiselle.
Viime joulukuussa, vuosi ensimmäisen valintatilaisuuden jälkeen, järjestettiin toinen valintatilaisuus. Silloin joukkueeseen valittiin Sonja Koskinen Suomalaisesta Voimisteluseurasta.
- Halusin joukkueeseen, niin hain. Näytöissä jännitti vähän, mutta jännitin myös sitä, ketkä muut pääsevät joukkueeseen, 15-vuotias Sonja kertoo tunnelmistaan.
Yhteinen juttu
Maajoukkueessa voimisteli lopulta kahdeksan tyttöä kolmesta eri seurasta: Elisestä, Elise Järvenpäästä ja Suomalaisesta Voimisteluseurasta (SVS). Aivan ventovieraita tytöt eivät kuitenkaan toisilleen olleet.
- Jotenkin tunsin kaikki entuudestaan, mutta en hirveän hyvin. Oli kuitenkin kiva, että tuli lisää ihmisiä mukaan muista seuroista, näin maajoukkueesta tuli enemmän yhteinen juttu, Sansa miettii.
Valmentajat olivat kahdesta seurasta, Laura Ahonen ja Anna Airaksinen Elisestä sekä Irina Yushina SVS:sta.
- Eri valmentajilla on eri vahvuudet, joten osaavat auttaa eri asioissa. Itsekin oppii samalla. Siksi pidin siitä, että oli myös minulle uusia valmentajia maajoukkueessa, Sonja miettii maajoukkuevalmennuksen hyviä puolia.
- Minulle Irina oli uusi valmentaja, joka veti uudenlaista alkulämmittelyä ja kestävyysharjoittelua. Oma kestävyys parani sen myötä, Sansa kertoo.
Joukkueena harjoittelu eroaa hieman yksilöharjoittelusta.
- Yksilössä on kiva esiintyä, joukkueessa taas on kaverit ja ryhmähenki parasta, Sonja kertoo molempien parhaista puolista.
Lue koko juttu Voimistelu-lehdestä 3/11
