Voimistelun ilosta elinikäisiin ystävyyssuhteisiin
Voimistelu kykenee antamaan iloa ja hyvinvointia ihmisille lapsuudesta vanhuudenpäiviin asti. Kuinka tämä on mahdollista?
Teksti: Milla Vahtila Kuva: Leena Koivumäki
Kiltoja on maassamme nykyisin 126 ja kiltalaisia noin 400. Oleellisinta kiltatoiminnassa on koota seuran pitkäaikaisimmat jäsenet ystävyyttä ja vireyttä ylläpitäväksi joukoksi.
- Kiltatoimintaan kuuluu esimerkiksi retkiä, kursseja, toveri-iltoja, yhteisliikuntaa ja esitelmä-tilaisuuksia, Tuulikki kertoo.
- Kulttuuri ja yhdessä liikkuminen yhdistyvät, eikä kyse siis ole ainoastaan jumpasta, hän lisää.
- Tapaamiset, kuten esimerkiksi jokavuotinen kiltapäivä, ovat kiltalaisille tärkeitä. Kiltojen välinen yhteistyö etenkin harvemmin asutuilla seuduilla maassamme on todella tiivistä, Tuulikki painottaa vuorovaikutusten ylläpitämisen tärkeyttä.
- Ei ole välttämätöntä olla enää edes jumppakuntoinen, vaan tärkeintä on yhdessäolo. Yhteiset muistot ja taustat ovat toki voimistelussa ja niiden pohjalta on syntynyt yli vuosikymmenten jatkuneita ystävyyssuhteita.
Jumpan ja kiltatoiminnan ympärille on rakentunut näin ollen koko elämän punainen lanka, ystävyys.
Ilon ja hyvinvoinnin jatkumo
Liikunnan tuoman ilon ja hyvinvoinnin ylläpitäminen on kiltalaisille tärkeää.
- Keinot ja tavat vain muuttuvat iän myötä, Tuulikki huomauttaa.
Hän on nähnyt ja kokenut koko elämän kaaren aina äiti-lapsi -jumpista eläkeläisten ohjaamiseen asti.
- Olen ollut aina todella ulospäin suuntautunut ja aktiivinen toimija ja sen myötä tutustunut moniin ihmisiin. Olen ollut jo nuoresta tytöstä asti tekemisissä vanhojen ihmisten kanssa enkä pelkää vanhenemista.