Lahjakkuuksien systemaattinen etsintä voisi estää ripotellen tulevat sattumat voimisteluvoitoista ja luoda jatkumoa vahvalle suomalaiselle voimistelumenestykselle, gradunsa lahjakkuuksien etsinnästä tehnyt Päivi Rönkkö uskoo. Suomalaiset kuitenkin pelkäävät yhä lokeroida lapsensa, mutta pehmeitäkin tapoja tämän toteuttamiseen on.
Teksti ja kuva: Anne Lius-Liimatainen
Voimistelulahjakkuuksia löytyy Suomesta koppakaupalla. Siitä kielii esimerkiksi menestyminen miesten telinevoimistelussa sekä joukkuevoimistelun MM-kultasarja. Mutta varsinaista lahjakkuuksien etsintäjärjestelmää ei Suomessa ole. Sellainen pitäisi olla, sanoo Päivi Rönkkö. Päivi teki yhdessä Filippa Suokon kanssa gradun aiheesta Voimistelulahjakkus, sen etsintä ja tukeminen.
- Lahjakkuuksia tulisi etsiä järjestelmällisesti esimerkiksi sen takia, että me olisimme huippumaa systemaattisesti. Ettei tulisi vain sattumia ja joku voittaisi ”sattumalta” jonkun kisan, Päivi toteaa.
- Lahjakkuuksien etsintä ei tarkoita sitä, että 50:stä tytöstä tai pojasta valitaan kymmenen parasta. Etsinnän tarkoitus on myös antaa jokaisen voimistella omalla tasollaan ja niin pitkään kuin haluaa. Kaikki saisivat harrastaa itselleen sopivalla tasolla, hän painottaa.
Lue lisää Voimistelulehdestä!