 Julia Huuhtanen |  Johanna Vikkula |
Julia Romanjuk (Elise-Vantaa), Johanna Vikkula (Olarin Voimistelijat) ja Julia Huuhtanen (Elise) selvittivät tiensä MM-kisoihin. Syyskuun 9.- 13. päivä pidettävät rytmisen voimistelun MM-kisat kisataan Japanin Miessä.
Kilpailu MM-kisapaikasta kävi tiukaksi. Hämeenlinnan Voimisteluseuran Silja Ahonen loukkaantui toisessa MM-karsintakilpailussa, mutta petrasi voimakkaasti viimeisessä karsinnassa. Petraus ei kuitenkaan aivan riittänyt ja näin ollen Ahonen jäi neljänneksi ja samalla ulos MM-kisoista. Viidennelle sijalle tuli Suomalaisen Voimisteluseuran Henna Liukko.
Rytmisen voimistelun lajipäällikkö Terhi Toivanen pitää suomalaisedustusta hyvänä. MM-kisoihin matkaa edustusjoukkue peräti 54 maasta.
- Vielä oli kuitenkin karsinnoissa liikaa epävarmuutta ja virheitä, joten tyttöjen pitää vielä petrata. Viimeksi MM-kisat kisattiin olympialaisten takia kaksi vuotta sitten ja sinä aikana ehtii tapahtua mitä vain. Tulossa on ennalta-arvaamattomat kisat, Toivanen toteaa.
Toivasen mukaan kolmikon vahvin lenkki on ehdottomasti The World Games -kilpailuun Taiwanissa heinäkuussa osallistunut Julia Romanjuk. Romanjuk ei osallistunut perjantain viimeiseen karsintaan.
- Taiwanin reissu kasvatti ehdottomasti Romanjukin itseluottamusta ja antoi kokemusta, Toivanen sanoo.
Teksti ja kuvat: Anne Lius-Liimatainen