 Iloinen kiltalaisten retkikunta suuntasi kesäisenä päivänä Viipuriin. |
Olimme kesäkuun kymmenentenä päivänä lähdössä kiltalaisten retkelle Viipuriin...
Koska lähtö oli jo kello 7:30, piti pitkämatkalaisten yöpyä Lappeenrannassa Hotelli Patriassa. Aamuvarhaisella piti tankata tukevasti, koska seuraava ateria olisi vasta illalla Viipurissa.
Kiltatyöryhmän Tuulikki Lindström ja Leenä Leppäluoto sekä M/S Carelia odottivat meitä satamassa. Edessä oli viiden ja puolen tunnin risteily Saimaan kanavaa pitkin. Sää oli pilvipoutainen. Tervehdimme jokaista sinisen taivaan pilkahdusta ja auringon sädettä hyvään onneen luottaen. Eikä satanut!
Carelia oli monitoiminen risteilyemäntä, jonka tehtäviin kuului kertominen kanavan historiasta ja hiukan nykyajastakin. Kanavaahan suunniteltiin jo 1500- ja 1600-luvuilla, mutta tosi toimiin päästiin vasta 1800-luvulla. Ensimmäisessä, nk. Aleksanterin kanavassa oli ollut peräti 28 sulkua. Oli siinä nousemista ja laskeutumista ja aikaa varmaan kului. 1968 kanava oli uusittu ja sen sulut vähentyneet kahdeksaan. Mälkiän sulusta tultiin Mustolan ja Soskuan jälkeen valtakunnan rajalle ja edelleen naapurille luovutettua vuokraväylää pitkin. Brusnitsnojeven sulun läpi tultiin Suomenlahdelle. Edessä näkyi Viipurin linna.
Laivamatka sujui taxfreessa ruplia vaihtaessa ja niiden käytössä. Piti varmuuden vuoksi ostaa postikortteja ja –merkkejä sekä Vanhan Viipurin Lakritsaa. Kannelta katselimme tutun tuntuisia maisemia. (Joku sanoi: ”Ihan kuin meillä Suomessa!” Niinpä niin.) – Suuressa ruokailutilassa laulettiin. Kyllä kiltalaiset osaavat laulaa, eivätkä ainoastaan perinteisiä kansanlauluja ja muita tuttuja sävelmiä, vaan ihka nykyaikaisiakin suosikkikappaleita. Tukena oli laivayhtiön hyvä-ääninen esilaulaja kitaroineen.
Viipurin laivarannassa odotti SVOLI-tunnuksinen bussi ja erinomainen opas Larissa. Hän oli kyllä lukenut ja omaksunut hyvin sekä Suomen että Viipurin historiat. Kiertoajelu jo tässä vaiheessa oli perusteltu, koska seuraavana päivänä oli lyhyt vapaa-aika kaupungilla liikkumiseen. Sokkeloisella reitillä mieleen painuivat pääkadut, Linnansillan jatkeena Linnankatu ja samansuuntaiset Torkkelinkatu ja Luostarinkatu sekä poikkikadut Tuomiokirkonkatu ja Karjaportinkatu. Torkkelinkatua ajellessamme tapasimme Tyrgils Knuutinpojan. Siinä se Torkkeli Ville Vallgrenin ikuistamana katseli komeata linnaa, joka rakennettiin hänen johtamansa kolmannen ristiretken jälkeen valtakunnan ja kristinuskon turvaamiseksi.
Lue lisää Svolilainen -lehdestä!
Teksti ja kuva: Irja Kleemola
