4/2009

Svolilainen jää historiaan

Pidät kädessäsi Suomen Voimisteluliiton viimeistä Svolilainen-lehteä. Jatkossa Suomen Voimisteluliitto julkaisee 4 kertaa vuodessa ilmestyvää Voimistelu-lehteä. Svolilainen on kuitenkin kulkenut liiton matkassa nyt 10 vuotta. On aika muistella…

Ensimmäinen Svolilainen ilmestyi tammikuussa 1999, jolloin oli juuri alkanut SVoLi:ssa kilpailun ja valmennuksen teemavuosi. Kannessa komeili Tiia Piili. Silloinen päätoimittaja oli Leila Suomaa. Suomaa kirjoitti puheenvuorossaan mm. seuraavaa:

”Edessä on hykerryttävän hauskoja ja mielenkiintoisia tapahtumia, tilaisuuksia kokea onnistumisen elämyksiä ja oppimisen onnea voimisteluliikunnan monipuolisessa maailmassa. SVoLi:n valttihan on monipuolisuus, valintojen mahdollisuus, kokeilujen etuoikeus ja tietoisuus pehmeän paluun olemassaolosta.”

Vanhoja Svolilaisia selatessa ei aika käy pitkäksi. Lehtien ja sivujen kätköistä löytyy muun muassa opastusta internetin ja sähköpostin käyttöön. Olihan tulokas Internet vasta lapsenkengissä. Sivuilta löytyy tunnelmaa, elämää ja sitä kaikkea, mistä monipuolinen liitto on tehty: Yhdessä tekemisestä, liikkumisen riemusta ja seurojen virkeistä toimijoista.

Nostan pinnalle vielä yhden tunnelmapalasen, joka sai hymyn kaareutumaan korviin. Artikkelin ja kuvan nähtyäni, en voi olla nostamatta hattua vireälle liittotoiminnalle ja sen aktiiveille, jotka ovat laittaneet itsensä likoon jokaista jäsentä myöten. Puhun vuoden 2005 lehdestä, numerosta 8. Sieltä löytyy tunnelmia 11. – 12.11. vietetystä Kiltapäivästä otsikolla KILLOISSA TAPAHTUU. Kuvassa luonnollisesti Tuulikki Lindström, joka on pompannut pöydälle taukojumpan merkeissä jättäen korkkarit lattialle lepäämään. Yksi kuva tosiaan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, kyllä ne kiltalaisetkin osaavat!


Vuosien ajan Svolilaisen sisältö koostui pitkälti liiton tiedotusasioista, olihan kyseessä liiton tiedotuslehti. Sivujen välissä nähtiin upeita urheilijoita, iloisia tunnelmia tapahtumista ja kilpailuista, haikeita hyvästejä ja liiton väen fiiliksiä erilaisten hankkeen myötä.


Vuonna 2007 Svolilaisen päätoimittajuus vaihtui. Sanna Mönkkönen otti ohjat ja lähti kehittämään lehteä entistä palvelevampaan muotoon. Tätä työtä olen saanut ilokseni jatkaa melkein vuoden ja uskon lehden toimivan tulevaisuudessakin liiton lipunkantajana. Voimme siis olla jatkossakin ylpeitä siitä, että kuulumme Suomen Voimisteluliittoon, joka julkaisee voimisteluaiheisia artikkeleita journalistista silmää unohtamatta. Näin saamme parhaiten sanomamme – Voimistelun riemu – vietyä yhä useampaan suomalaiseen kotiin!

Kiitos ja kumarrus kaikille kirjoittajille, kuvaajille ja uutisaiheiden välittäneille.

Teksti: Anne Lius-Liimatainen

Kuvat: Suomen Voimisteluliiton arkisto


« Takaisin