Hieman vajaan kahden vuoden kuluttua voimistelun ystävät ympäri maapallon kokoontuvat Sveitsin Lausanneen. Lausannen kaupunki on hyvä näyttämö Gymnaestrada-tapahtumalle. Kyseessä on todellinen urheilukaupunki. Onhan Lausanne Kansainvälisen Olympiakomitean ja usean kymmenen kansainvälisen lajiliiton kotipaikka.
Minulla on ollut mahdollisuus tutustua tänä kesänä Lausanneen vähän tarkemmin työskenneltyäni 11 viikkoa Kansainvälisen Voimisteluliiton FIG:n toimistossa. Viikkojen aikana tutuksi ovat tulleet niin kaupunki itse kuin siellä asuvat ihmisetkin, kaupungin fiilis ja yleisesti kaikki sveitsiläiset ihanuudet ja kummastuksen aiheet.
Lausanne on erittäin mäkinen kaupunki. Tämä on hyvä ottaa huomioon viimeistään siinä vaiheessa kun pakkaa matkalaukkuaan. Mäkisyys todella yllättää ja parempikuntoisetkin hengästyvät täällä herkästi. Alaspäin mentäessä matka taittuu ihmeen helposti, mutta ylöspäin kävellessä ei voi kuin hämmästellä kaupungin kaltevuutta. Lausannessa sijaitseekin maailman kaltevin metrolinja. Lausannen rautatieaseman metropysäkillä seisoo kirjaimellisesti vinossa, aivan kuin Linnanmäen Vekkulan kaltevassa huoneessa.
Matkustamiseen varattava hyvin aikaa
Kokonsa puolesta Lausanne on sopivan kokoinen kaupunki isännöimään Gymnaestradaa. Mutta vaikka välimatkat eivät kilometrien perusteella olekaan suuret, kannattaa matkustamiseen aina varata aikaa. Lausannessa on usein ruuhkaista ja vaikka julkinen liikenne toimii kuin ”sveitsiläinen kello”, niin aiemmin mainittu mäkisyys hidastaa liikkumista kaupungissa.
Lausannen kaupungin voi jakaa kolmeen osaan. Lausannen ranta eli Ouchy on ihanteellinen paikka viettää vapaa-aikaa ja ihastella upeita maisemia. Geneve-järveä (jonka virallinen nimi on Lac de Leman) ympäröi alpit ja vuoret, järven toisella puolella siintää Ranska. Rannasta lähtee useita laivoja, joilla voi tehdä eripituisia risteilyjä järvellä. Vajaan puolen tunnin laivamatkan päässä on kuuluisa ranskalainen Evianin kaupunki. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka! Lausannen rannassa sijaitsee myös kuuluisa Olympiamuseo.
Suurella sydämellä voin suositella kaikille matkaa seuraavaan Gymnaestradaan ja Lausanneen! Lisätietoja tulevasta Gymnaestradasta löydät www.svoli.fi –sivuilta.
Teksti ja kuvat: Kirsi Erofejeff-Engman