4/2009

Dornbirn on muistoissamme aina

Kuva 1: Vasemmalta Päivi Tamminen, Pirta Hulsi, Anja Huuskonen, Anita Meuronen, Sinikka Riikonen, Eeva-Liisa Aula, Marja Kallioniemi, Riikka Virkajärvi-Johnson, Bodil Mickels ja Maria-Liisa Tuomisto.

Kauniin Vorarlbergin alueen upeat maisemat Itävallassa kutsuivat jälleen voimistelijoita ympäri maailmaa.

Kaksi vuotta Gymnaestradan jälkeen vorarlbergiläiset olivat ottaneet vastaan haasteen järjestää Kansainvälisen Voimisteluliiton FIG:n ensimmäinen GYM FOR LIFE -näytöskisa. Tapahtuma oli avoin kaikille voimistelun harrastajille. Suomesta mukana oli kaksi ryhmää, lisäksi yksi ryhmä esiintyi kaupunkilavalla. Tapahtumassa mukana oli myös Suomen Voimisteluliiton tarkkailija-/opintomatkalaisten ryhmä.

FIG:n puheenjohtaja Bruno Grandi avasi tapahtuman upeassa avajaisjuhlassa ja alueen lukuisat voimistelu- seurat olivat koostaneet avajaisiin hienon ohjelmakokonaisuuden.

Meidän suomalaisryhmä osallistui päivittäin kansainvälisen, kaikista maanosista tulleiden tarkkailijoiden ryhmäkokouksiin. Saimme näin osaltamme tilaisuuden vaikuttaa tulevaisuuteen. Oli ilo todeta, että tarkkailijaryhmän mielipiteitä arvostettiin. Esimerkiksi ryhmämme Bodil Mickels sai FIG:in Gymnastics for All -komitean puheenjohtajalta Margaret Sikkens Ahlquistilta kiitoksen ideastaan kansainvälisestä tarkkailijaryhmästä isoissa kansainvälisissä tapahtumissa, jota nyt ensimmäisen kerran toteutettiin ja toivottavasti jatkossakin..


Vinkkejä
muilta mailta

Tutustuimme myös tapahtumissa ensiapuun ja sen toimivuuteen, sillä eräs ryhmämme jäsen loukkasi kätensä. Meillä oli ilo tavata Itävallan, Hollannin Voimisteluliiton ja Portugalin Voimisteluliiton edustajia. Itävallan edustajan Erwin Reissin tapaaminen oli erittäin antoisa – saimme konkreettisia vinkkejä ja ideoita vapaaehtoisten sitouttamiseen, hankkimiseen sekä kannustamiseen suurtapahtumissa. Ihailemme itävaltalaisten tapaa kerätä vapaaehtoisia ja luoda välitön, ystävällinen ja jokaista osallistujaa huomioiva tunnelma. Tästä tapaamisesta saamamme vinkit voimme hyödyntää jokaisessa alueellisessa, kansallisessa ja kansainvälisessäkin tapahtumassa.


Lue lisää Svolilainen -lehdestä!



Teksti:Sinikka Riikonen
Kuvat: PK


« Takaisin