Elin Oihonna Kallion (os.Waenerberg ja tutummin Mamma Kallio) syntymästä tuli 23.4.2009 täyteen tasan 150 vuotta. Suomen Voimisteluliiton entinen ja nykyinen johto kävivät Mamman syntymäpäivän kunniaksi tekemässä kunniakäynnin hänen haudallaan ja laskivat seppeleen.
Kunniakäynnillä mukana olivat liiton entinen viestintäpäällikkö Leila Suomaa, kunniajäsen Irja Kleemola, kunniapuheenjohtaja Pirjo-Liisa Vilenius sekä liiton nykyinen puheenjohtaja Kirsti Partanen, pääsihteeri Maria Laakso sekä talouspäällikkö Sanna Heikkilä.
Elin Kallio oli suomalaisen naisvoimistelun peruspilareita. Hän perusti vuonna 1876 maamme ja myös Pohjoismaiden ensimmäisen naisvoimisteluseuran. Vuonna 1896 hän puolestaan oli mukana perustamassa Suomen Naisten Voimisteluliittoa, joka sittemmin tunnetaan Suomen Naisten Liikuntakasvatusliittona. Liiton puheenjohtajana hän toimi vuosina 1896 – 1917.
Kun 1900-luvun alussa perustettiin runsaasti voimisteluseuroja, oli johtajista huutava pula. Elin Kallio oli tuolloin SNLL:n ohjaajakoulutuksen aikaansaaja ja käynnistäjä. Hän aloittikin ohjaajakoulutuksen vuonna 1904 ensin Riihimäellä ja Jämsässä, myöhemmin Tampereella.
Tekstin on koonnut Kisakenttä vm. 1959 ja Varalan Urheiluopiston tietojen pohjalta Anne Lius-Liimatainen
Lue lisää Svolilainen -lehdestä.