Mitä urheilija voi tehdä, kun into tai voimat eivät enää riitä aktiiviseen treenaamiseen? Minne penkkiurheilija voi mennä liikkumaan? Vastaus on miesten kuntovoimistelu. Kuntovoimistelu on terveellistä.
- Se pitää ihmisen liikkeessä ja nivelet kunnossa, huomauttaa Tampereen Voimistelijoiden kunniapuheenjohtaja ja miesten kuntovoimistelun ohjaaja Risto Peltonen.
Tampereen Voimistelijoiden miesten kuntovoimistelulla on pitkät juuret. Ryhmä perustettiin 1930-luvulla. Syy perustamiseen oli selkeä: tarvittiin ryhmä, jotta seuran entiset urheilijat voisivat jatkaa liikunnan harrastamista.
- Kaikki harrastivat nuorina telinevoimistelua ja siirtyivät siitä kuntovoimisteluun, Peltonen muistelee.
Tarkoitus ei kuitenkaan ole kisoihin osallistuminen.
- Ryhmässä pidetään kuntoa päällä ja venytellään, hän kertoo.
Miesten kuntovoimistelu järjestetään kerran viikossa, kaksi tuntia kerrallaan. Ryhmään mahtuu kaksikymmentäviisi kuntoilijaa.
- Tulijoita olisi, mutta enempää ei voida ottaa. Saliin ei mahdu, harmittelee Peltonen.
Keho pysyy kunnossa jumppaamalla
Jotkut miehet vierastavat sanaa voimistelu. Kyseessä on kuitenkin kaikille sopiva kunnon ja hyvinvoinnin kohotuksen muoto.
- Tässä iässä vähän remppaa tulee jokaiselle, mutta huonontumista saa pitkitettyä käymällä jumppaamassa, Peltonen muistuttaa.
Teksti: Kati Dorsen
Kuvat: Tampereen Voimistelijat (arkisto)
Lue lisää Svolilainen -lehdestä