Pohjolan Pidot -tanssiesityksessä Iisalmen Naisvoimistelijat kulkivat pitkin Kalevalaa.
Iisalmen Naisvoimistelijat rakensivat Lilli Härmä-Leinosen ohjauksessa Kalevalaan sijoittuvan tanssiesityksen. Pohjolan Pidot -esitys kulki katsojien silmien alle kaiken kaikkiaan seitsemän kertaa. Iisalmen Kulttuurikeskuksen Eino Säisä -salissa viimeisen esityksensä saanut Pohjolan Pidot keräsi salin penkit täyteen katsojia.
Tanssiteos koostui Kalevalan keskeisistä teemoista. Säteiden, Kristallien, Kipinöiden ja Leonidien vauhdittama esitys tarjosi monipuolista osaamista, sykähdyttäviä tulkintoja ja koskettavia sekä jännittäviä elämyksiä. Kaiken kaikkiaan tanssijoita esityksessä on 62, joten kokonaisuus on vaikuttava.
Härmä-Leinonen totesi Savon Sanomien haastattelussa saaneensa idean Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala -teoksesta.
- Neljä vuotta takaperin luin lastenhoitajan työssäni lapsille Koirien Kalevalaa. Siinä syntyi ajatus, että nämä tarinat näyttäisivät upeilta tanssittuna, hän totesi.
Aihe jäi muhimaan ja puolitoista vuotta sitten alkoi konkreettinen toteutus. Härmä-Leinonen yhdisti voimansa taitavien koreografien Josephina Chelelgon, Jaana Innasen, Merja Komulaisen, Terhi Pallosen ja Kati Tenhusen sekä esiintyvien ryhmien kanssa. Näin alkoi muotoutua Pohjolan Pidot.
Kuvat: Henri Stigell