2/2009
Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Urheilija versus Media

Voimistelun valmennusprojektiin 2012 osallistuneet harjoittelivat median kohtaamista yhteisellä leirillä Vierumäen Urheiluopistolla.

Kuvat: Henri Stigell
Teksti: Henri Stigell

Vierumäen Urheiluopistolla tarjottiin helmikuun alkumetreillä Voimistelun valmennusryhmä 2012 -projektilaisille ”lisäaseita” median kohtaamiseen. Leirin yhteyteen järjestetyn Mediapajan tarkoituksena oli auttaa urheilijoita kohtaamaan media erilaisissa tilanteissa.

Viikonloppu käynnistyi pohtimalla median ja urheilijan välistä suhdetta. Alkukeskustelussa saatiin vastauksia kiperiin kysymyksiin kuten esimerkiksi tarvitseeko urheilija mediaa ja mitä hyötyä mediasta on? Paikalla oli myös hetki sitten kilpauransa päättänyt ja sittemmin miesten telinevoimistelun lajipäälliköksi ryhtynyt Jani Tanskanen. Hän kertoi kokemuksistaan erilaisissa haastattelutilanteissa ja jakoi omia muistojaan.

Koulutuksen edetessä urheilijat pääsivät hiomaan taitojaan televisio-, radio- ja lehtihaastatteluiden parissa. Osa mukana olleista urheilijoista sai ensi kosketuksensa median maailman ja jotkut pääsivät muistelemaan vanhoja tilanteita.



Televisiossa
maneerit näkyvät

Ryhmän ”mediaveteraaneina” toimivat urheilijat Tomi Tuuha, Mira Keränen ja Annika Urvikko.

- Minulle tämä on ihan eka kerta, kun saan opetusta aiheesta. Olen seurannut urheilijoita ja koulussa muun muassa katsonut mitä Kiira Korpi tekee, Urvikko kertoo.

- Aika paljon olen seurannut urheilumediaa ja muita urheilijoita. Sitä kautta olen ottanut esimerkkiä. Tärkein vinkki on ehkä ollut, että ole oma itsesi. Olen pyrkinyt noudattamaan sitä, kilpa-aerobiccaaja Mira Keränen kertoo.

- Televisiohaastattelu on ehkä se vaikein, kun siinä näkyy kaikki maneerit selvimmin. Itse pyörittelen silmiä joka suuntaan, kun puhun ja se katseen kohdistaminen on minulle vaikeaa, Keränen heittää nauraen.




Tieto
helpottaa tuskaa

Englannin kielellä hoidettaviin haastattelutilanteisiin ei yksikään urheilijoista ollut vielä törmännyt.

- Se voisi olla ihan mielenkiintoista ja varmaankin tulee vastaan vielä uran aikana, joten sitä päivää odotellessa, Tuuha toteaa.

Onko joku keino mikä helpottaisi sinua rentoutumaan haastattelutilanteessa?

- Jos kysymykset voisi saada ennakkoon, mutta ei niitä ikinä ole saanut joten joutuu sitten lonkalta heittämään vastauksia, Urvikko naurahtaa.


« Takaisin