Professori Kaarina Karin syntymästä tuli joulukuussa 2008 täyteen 120 vuotta. Kaarina Karin säätiön perustamisesta sen sijaan täyteen tuli 25 vuotta.
Kaarina Kari toimi Suomen Naisten Liikuntakasvatusliitto SNLL:n puheenjohtajana vuosina 1922-1954. Tuon ajanjakson aikana hän perusti Kisakallion Liikuntaopiston omaksi koulutusorganisaatiokseen, naisten ja tyttöjen voimisteluopistoksi.
Suomen urheilun suuri ansioristinkin vuonna 1954 saanut Kari kirjoitti mm. yli 20 terveydenhoitoa, liikuntaa sekä raittiuskasvatusta käsittelevää teosta. Hän sai tasavallan presidentti Urho Kekkosen kanssa myös Jyväskylän yliopiston liikuntatieteiden laitoksen ensimmäisen liikunnan kunniatohtori-tittelin.
Tämän pitkän ja monipuolisen elämäntyön tehneen naisen nimeä kantava säätiö perustettiin vuonna 1983. Säätiön tarkoitus on välittää jälkipolville Karin elämäntyön saavutuksia sekä edistää erityisesti naisten liikuntakasvatuksen kehittämistä ja tukea Kisakallion Urheiluopiston toimintaa.
Joulukuisten merkkipäivien kunniaksi järjestettiin juhlalounas, jonne kokoontui mm. Kaarina Karin tunteneita henkilöitä, kunniajäseniä sekä Kisakallion ja Svolin johtoa. Tunnelma juhlalounaalla oli arvokas, mutta iloinen.
Kuvat: Henri Stigell