På svenska  In English   Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Rytminen voimistelu

Kilpailuasiaa

Joukkueiden SM-kilpailut 2010

Joukkueiden SM-kilpailu järjestetään 14.11. Tapiolan urheiluhallissa. Kilpailun järjestävät Esvoli ja Elise.

MM-karsintakilpailut

MM-kilpailujen viimeinen ilmoittautumispäivä on 18.8. MM-karsintapäivämäärä on toistaiseksi lyömättä lukkoon, mutta alustavien suunnitelmien mukaan päivämäärä olisi 11.-17.8. välisenä aikana. Tarkka päivämäärä ilmoitetaan heti salin ratkettua. MM-kilpailut ovat avoimet sekä yksilöille että joukkueille. Lopullisista MM-valinnoista Suomen joukkueen osalta päättä VAR (valmennuksen asiantuntijatyöryhmä).

Syksyn 2010 ja kevään 2011 kilpailut hakuun

Lajivaliokunta julistaa hakuun seuraavat kilpailut syksylle 2010 ja keväälle 2011:

Lokakuu

· luokkakilpailut 2,4,6, joukkueet

· Ikäkausikilpailut joukkue

Marraskuu

· joukkueiden SM, (naiset ja nuoret, sekä pre- junioreiden joukkuekilpailu)

Joulukuu

· luokkakilpailut 3,5,JM,M

Helmikuu

· Ikäkausikilpailut yksilöt

· Maalis-huhtikuu (naisten yksilöt)

· SM-karsinnat, SM-kilpailut + ikäkausimestaruuskilpailu lasten sarjoille

Huhtikuu

· luokkakilpailut 3, 5, JM, M

Toukokuu

· luokkakilpailut 2,4,6,joukkueet

Vuoden 2010 kilpailuja tulee hakea 1.8. mennessä ja vuoden 2011 kilpailuja 1.12. mennessä. Hakemukset tulee toimittaa lajipäällikölle osoitteella terhi.toivanen@svoli.fi

Voimistelulajien yhteiset SM-kilpailut 2011

Suomen Voimisteluliitto valmistelee parhaillaan konseptia kaikkien kahdeksan lajinsa yhteisistä Suomen mestaruuskilpailuista. Tavoitteena on järjestää yhden viikonlopun aikana voimistelulajien yhteinen SM-kilpailutapahtuma, joka keräisi yli 1000 voimistelijaa.

Kilpailuiden konseptia ovat rakentaneet liiton toimihenkilöiden lisäksi tulevat kisaorganisaatiot ja YLE. Tavoitteena on lähettää kisoista ohjelmaa TV:stä kaikkina kolmena kilpailupäivänä.

Ensimmäinen, kaikkien lajien yhteinen SM-kilpailutapahtuma järjestetään Jyväskylässä 15.-17.4.2011. Kilpailutapahtuma tuo kaupunkiin noin 1000 voimistelijaa ja valmentajaa.

Yhteinen SM-kilpailutapahtuma järjestetään myös vuonna 2013, jolloin kilpailut käydään Tampereella. Jatkossa kaikki voimistelulajit järjestävät yhteisen SM-kilpailutapahtuman 3-4 vuoden välein.

Tuomariasiaa

Tuomarit MM-karsintaan ja MM-kilpailuihin

Rytmisen voimistelun lajivaliokunta tekee päätöksen MM-karsinnan ja MM-kilpailun tuomareista tuomarityöryhmän esityksen perusteella. Päätös tehdään valiokunnan 28.5. pidettävässä kokouksessa. Asiasta tiedotetaan heti kokouksen jälkeen.

Syksyn 2010 tuomarikoulutukset

SM-tason (taso I) tuomarikoulutus järjestetään Svolin toimistolla 3.-5.9 ja starttikurssi (taso III) samassa paikassa 2.10. Tarkempaa tietoa tuomarikursseista ja muistakin Svolin kursseista saat syksyn kurssikalenterista, joka löytyy Svolin sivuilta www.svoli.fi

Tuomarikirjat

Starttikurssin ja tason II-tuomarikoulutuksen suorittaneet tuomarit saavat Svolista tuomarikirjat, johon merkitään suoritetut koulutukset ja arvostellut kilpailut. Näin arvosteltujen kilpailujen määrää on helppo seurata. Jos sinulta vielä puuttuu tuomarikirja, ota yhteys lajipäällikköön terhi.toivanen@svoli.fi niin kirja toimitetaan sinulle.

Valmennusasiaa

Kesäleiri Kisakalliossa

Rytmisen voimistelun kesäleiri pidetään Kisakallion urheiluopistolla 21.-24.6.2010. Neljän päivän leiri hyvissä olosuhteissa luo leirille ideaalit puitteet. Kisakalliossa on myös Suomen ensimmäinen ”oikea” harjoitusalusta, jolla leiriläiset pääsevät harjoittelemaan. Leirin kouluttajina toimivat kotimaiset huippuvalmentajat Larisa Gryadunova ja Laura Ahonen. Leiriläiset jaetaan ryhmiin tason ja iän mukaan, jotta kaikki saavat leiristä mahdollisimman suuren hyödyn. Leiri on tarkoitettu ensisijaisesti 9-14-vuotiaille lajin harrastajille.

Ilmoittautumiset:
http://www.svoli.fi/koulutus/koulutukset_ja_ilmoittautuminen/koulutushaku/?x316409=2097870

Haluatko mukaan nuorten maajoukkuevalmennusryhmään?

Nuorten maajoukkuevalmennusryhmän toiminnasta kiinnostuneita pyydetään ottamaan yhteyttä N-valmentaja Laura Ahoseen laura.ahonen@elise.fi . Vuosina 1995-98 syntyneet voimistelijat voivat tulla kokeilemaan valmennusryhmän harjoituksiin sovittuaan asiasta N-valmentajan kanssa. Kokeilun hinta on 30-90€/kk, riippuen harjoituskertojen määrästä. Lopullisesta ryhmään pääsystä päättää N-valmentaja.

Naisten maajoukkueeseen haetaan lisää voimistelijoita

Rytmisen naisten maajoukkueeseen haetaan uusia voimistelijoita. Joukkueen seuraava tärkeä tavoite on MM-kilpailut 20.-26.9 Moskovassa.

Voimistelijoiden tulee olla vuonna -95 tai aikaisemmin syntyneitä. Vuonna -95 syntyneet voimistelijat voivat olla kilpailukokoonpanossa aikaisintaan vuonna 2011. Nykyinen kilpailukokoonpano (A-rinki, kuusi voimistelijaa) harjoittelee 5-8 kertaa viikossa. Varalla olevat voimistelijat (B-rinki 2-5 voimistelijaa)tulevat harjoittelemaan noin 3 kertaa viikossa. Harjoitukset koostuvat pääsääntöisesti lajiharjoituksista, lisäksi harjoitteluun kuuluu mm balettia.

Tällä hetkellä joukkuevalmennusryhmässä on mukana 7 voimistelijaa, tarkoitus on nostaa määrä noin kymmeneen. Joukkue harjoittelee pääsääntöisesti Espoossa, mutta myös Helsingissä ja Kisakallion urheiluopistolla. Valmennuksesta vastaa Anneli Laine-Näätänen, lisäksi valmennustiimiin kuuluvat Anna Halonen, Terhi Toivanen, Antton Laine (koreografi), Sami Laaksonen(fysioterapia ja fyysinen valmennus).

Kiinnostuneita pyydetään ottamaan yhteyttä Anneli Laine-Näätäseen anneli.laine-naatanen@ovo.fi

Syksyn tehopäivä

Syksyn tehopäivä pidetään Kisakallion urheiluopistossa 27.8. Tarkempaa tietoa tehopäivästä, sen sisällöstä ja ilmoittautumisesta tulee heti kesäkuun alussa. Laita päivämäärä kuitenkin jo kalenteriisi.

Seurojen ajatuksia valmennusjärjestelmästä kaivataan

Seurojen edustajien ja liiton yhteinen palaveri rytmisen voimistelun tulevaisuudesta järjestettiin Voimisteluliiton toimistolla 27.4. Tilaisuus oli hedelmällinen ja herätti paljon ajatuksia. Uusi tilaisuus järjestetään heti alkusyksystä. Kokouksessa sovimme seuraavista jatkotoimenpiteistä:

· seurojen edustajat tekevät halutessa kirjalliset esitykset valmennusjärjestelmän rungosta ja suunnasta ja palauttavat ne lajipäällikölle 15.6. mennessä

· Voimisteluliitto kutsuu koolle ”työrukkasen” (1 henkilö/seura) joka seurojen esitysten pohjalta valmistelee esityksen/vaihtoehtoisia esityksiä valmennusjärjestelmän kehittämiseksi

· seurojen edustajat kutsutaan uuteen keskustelutilaisuuteen alkusyksystä

Valmennusjärjestelmää mietittäessä on hyvä tutustua Huippuvoimistelun kehitysohjelmaan joka on tehty yhdessä Olympiakomitean kanssa. Kehitysohjelman löydät osoitteesta http://www.svoli.fi/haku/?E*Q=Huippuvoimistelun+kehitysohjelma


« Takaisin