På svenska  In English   Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Nuoret

Svoli Show Finaalit keräsivät ennatysmäärän osallistujia

Vuoden 2011 Finaalit Your Move suurtapahtuman yhteyedssä

Svoli Show Finaaleihin osallistui keväällä yhteensä yli 1100 voimistelun ja tanssin harrastajaa.

Molempien tapahtumien järjestelyt onnistuivat yleisesti ottaen hyvin ja kehittämistä toivottiin Näytöksen rakenteeseen sekä molempien tapahtumien arvosteluun/tuomarointiin sekä sarjajakoihin. Palaute oli samansuuntaisista kuin edellisenä vuonna ja mm. tanssituomaritoiminnan kehittämistä on jo aloitettukin ja uudistetut arviointi perusteet tanssi sarjojen puolelle pyritään saamaan valmiiksi ennen ensi syyskauden aloittamista.

Tapahtuman arvosteluperusteiden ja sääntöjen kehitystyö sekä kilpailun tuomarointi onkin erityisen haastavaa. Tapahtuman säännöt halutaan pitää väljinä, jotta kynnys osallistumiselle on mahdollisimman matalalla ja tapahtuman henki iloa ja elämyksiä tuottavana hyvän mielen tapahtumana säilyisi.

kuvaaja: Milla Vahtila

Your Move haastaa nuoret järjestämään liikuntatapahtumia

Nuoren Suomen 13 -19 -vuotiaille suunnatun Your Move kampanjan keskeinen ajatus on osallistaa nuoria toimimaan ja vaikuttamaan omaan harrastamiseensa. Nuorille tarjotaan ilmaista aikuista tukihenkilöä ”Moveria” sekä Järkkää tapahtuma –koulutusta tapahtuman järjestämisen avuksi. Kannustakaa nuoria järjestämään esimerkiksi seuran sisäinen näytös tai vaikka kilpailu. Nuoret voivat pitää tapahtumablogia ja ilmoittaa tapahtumista Your Move nettisivuilla

Kampanja huipentuu nuorten ideoimaan vuoden 2011 suurtapahtumaan Helsingissä. Suomen Voimisteluliitto järjestää tapahtuman yhteydessä 27–29.5 Svoli Show Finaalin, johon lunastetaan osallistumisoikeus alueellisista tapahtumista. Aluetapahtumat järjestetään useimmilla alueilla marras-joulukuussa. Muutamalla alueella tapahtuma on vasta kevään puolella, jolloin alueellisten ja valtakunnallisen tapahtuman väli ei kasva turhan pitkäksi. Alueiden tapahtumat ovat avoimia kaikille.

http://tapahtumat.yourmove.fi/your-move-2011-suurtapahtuma

www.yourmove.fi

www.svoli.fi/nuoret/yourmove

Suurtapahtuma 27.5-1.6.2011 Helsingissä