|
|
Kilta
Kiltalaisten viikonloppu Tanhuvaarassa 5.2. – 7.2. 2010Meitä kokoontui 26 Savo-Karjalan kiltalaista liikuntaviikonloppua viettämään Tanhuvaaraan. Tulokahveilla aloitettiin, rehtori Taina Korell-Hirvonen toivotti tervetulleeksi ja esitteli taloa ja viikonlopun ohjaajamme Tuikku, Tuulikki Lindströmin. Vuorostaan esittäydyimme me kurssilaiset, kuka oli ties kuinka monetta kertaa ja muutama ihan ensikertalainenkin oli joukossa. Alueemme kiltavastaava Liisa Lehvonen oli myös mukana. Sitten olikin vuoro ensimmäisen jumpan. Upeasti elävän musiikin säestyksellä, Taina pianon takana, Tuikki viritteli kaikki Flow Gymnasticsin myötä hyvään tunnelmaan. Ja sitten me syötiin. Pakkasherra oli hellittänyt otettaan ja niinpä Liisa johdatteli valaistulle lenkille sauvakävelylle,yksi hiihtikin. Rantasauna oli lämmitetty ja avanto jäähdytetty ja iltapala katettu. Puhetta riitti ihan virallinen aihe oli vuoden teema, turvallisuus, ja kiltojen kilpailu aiheesta. Ehkä kilpailu ei ole oikea sana, mutta keskustelua se herätti. Kasvojen lihaksia hoidettiin mutristamalla suuta ja pyörittelemällä silmiä ja silittelemällä otsaa, saas nähdä kuinka kauniita aamulla ollaan. Aamu alkoi uinnilla altaassa ja avannossa, molemmissa oli kävijöitä. Ja sitten me syötiin. Tuulikin lempeät aamuvenyttelyt saivat kroppamme taas heräämään ja ottamaan vastaan päivän muut jumpat, isot pallot, pienet pallot ja jooga dancen. Ihanaa. Ja sitten me syötiin lounasta. Sami Piisilän luento aiheesta lihaskunto ja tasapaino ihan hätkähdytti. 70 vuotiaan lihasmassa on vähentynyt 40 %. Mutta mehän liikumme: Neljä kertaa viikossa lihaskuntoharjoittelu, kaulajumppa, päivän askareet, rappujen nousu ei hissiä. Ja tasapainon harjoittamiseksi Kaisan jokapäivän ohje: Pestään hampaat yhdellä jalalla seisten ! Arpajaiset arvottiin ja voittaja löytyi Sulkavalta ja voiton jako meni Varkauteen ja Joensuuhun onnea heille. Päivällisen jälkeen taas sauvakävelylenkki. ”Minä en lähde toiselle kierrokselle sanoi Pirkko, kun oltiin toista kierrosta jo puolivälissä eli puhetta riitti sielläkin. Vielä Tuikun vesijumppa ja sauna ja kyllä uni maistui. Sunnuntaina aamiaisen jälkeen taas lempeät aamuvenyttelyt, voi mikä nautinto. Vielä senioritanssit ja rentoutus ja sisarpiiri ja kiitokset Tuikulle ja Liisalle ja kaikille. Sitten me vielä syötiin ja juteltiin ja kotimatka saattoi alkaa. Muistiin merkitsijät: Hertta Hytönen ja Pirkko Laurikainen Kuopion Reippaan kiltalaiset
 Kaisa Roiha (vas.) ja Pirkko Lilja keppijumpassa kuva Leena Koivumäki |
Kestäviä suhteitaElämäämme rakentuu monenlaisista suhteista. Osa niistä tulee ja menee, kuten elämään kuuluukin. Pysyvät suhteet kantavat meitä läpi elämän. Rakkaus voimisteluun Kaisa Roihalla, 89v ja Pirkko Liljalla, 78v on vahva suhde kunnon ylläpitämiseen ja liikunnasta nauttiminen. Katselin hurmaantuneena heitä ruskakurssilla Kisakalliossa viiden päivän ajan. Ikä ja vaihteleva terveys olivat korkeintaan hidasteita. Liikuimme aamusta iltaan, sisällä jumpaten, tanssahdellen, vesivoimistellen, venytellen ja ulkona sauvakävellen, kirkkoveneellä soutaen ja pelaillen. Enpä montakaan kertaa huomannut heidän puuttuvan porukasta. Rakkaus Kiltaan Toinen kestävä rakkaus Kaisalla ja Pirkolla on kiltatoiminta ja kiltasisaret. Uskollisuuden Kilta on heille tärkeä ja mieluinen seuransisäinen juttu, ja sen arvo on noussut iän myötä, kun jalka ei enää nouse aivan aerobicin tai zumban – ja mitä niitä lieneekään – tahdissa. Uskollisuuden Kilta on paljon enemmän ja paljon muuta kun pelkkä kypsän iän jumppayhteisö. Seurauskollisuus, yhteiset muistot vuosikymmenien retkistä ja tekemisestä, ja nykyhetken yhteiset jutut hitsaavat kiltalaisia entistä tiiviimmäksi ryhmäksi. Kiltasisaret ovat keskeinen ja läheinen sidosryhmä omien perheiden ja läheisten jatkona. Sitkeitä Kisakalliossa jumppasimme ja liikuimme monin tavoin kehoa kuunnellen. Apuvälineet vaihtelivat huivista keppiin, chi-palloon ja peräti Kaarina Karin kehittämiin kumivanteisiin. Me nuoremmat salaa tarkkailimme Kaisan ja Pirkon pärjäämistä ollen valmiina tiukan paikan tullen auttamaan näitä kurssimme ihania ikäkuningattaria. Tiukkaa paikkaa ei juurikaan tullut. No, Pirkkoa vähän auteltiin kun hänen mielensä teki kovasti lattialiikkeisiin, mutta keho pisti hanttiin. Siispä autoimme Pirkon patjalle, ja siellä hän onnellisena suoritti ohjelman moitteetta. Salin reunalle tuotuihin tuoleihin Kaisa ja Pirkko turvautuivat vain pari lyhyttä tovia jatkaakseen taas muutaman hengenvedon jälkeen. Pitkän tien kulkijoita Vuonna 1920 syntynyt Kaisa Roiha on liikkunut aina. Lapsuudessaan Rovaniemellä hän voimisteli Lapin tytöissä aktiivisesti. Viipurin Tanhuvaarassa hän suoritti vuonna 1937 kuukauden kestävän ohjaajakurssin. Monien vaiheiden jälkeen Heinolaan kulkeutunut Kaisa on ollut monessa mukana Heinolan Voimistelu ja Urheilun riveissä. Hyvään terveytensä Kaisa pitää osittain säännöllisen liikuntaharrastuksen ansiona. Myös Pirkko Lilja on liikkunut lapsesta saakka, ja seurassaan Kauhajoen Naisvoimistelijoissa, hän on toiminut johto- ja ohjaustehtävissä. Liikunnallisen elämänsä upeimmaksi muistoksi hän kertoo ryhmäesiintymisen 1952 olympialaisten avajaisissa. Mieleen on lähtemättömästi jäänyt ohjelman aloittaneet upeat käden ojentumiset. Gymnaestradoja Pirkko on kolunnut Rotterdamista vuodesta 1953 alkaen. Lapsesta saakka Pirkko on tehnyt raskasta työtä, ja huono selkä on ollut riesana koko elämän ajan. Lähes liikkumattomasta hän on suurten leikkausten, selän titaanipanssarin turvin ja sisulla kuntoutui niin, että nyt ohjaa veteraanivoimistelua, Iloinen ja rehevä pohjalainen luonteenlaatu ovat osaltaan antaneet potkua jaksamaan. Kisakalliossa meidän kaikkien 48 kiltalaisen ja erityisesti näiden kahden iloisen ja tasapainoisen konkarin rinnalla muutaman päivän eläneenä tuli täysin vakuuttuneeksi parista asiasta: Svolinkin slogan - hyvässä seurassa on ilo liikkua – on täyttä totta. Mutta myös - hyvässä Killassa on ilo elää. Leena Koivumäki Hämeen Naisvoimistelijat, Tampere
 |
Kiltamatka Ahvenanmaalle 9. - 11.6.2010(keskiviikko - perjantai) Lähde Kiltalaisten kanssa reippaalle Ahvenanmaan matkalle! Matka on "kukka- ja luontopainotteinen", toki tutustumme myös muihin nähtävyyksiin. Alkukesästä Ahvenanmaa on kauneimmillaan, tule mukaan Länsi-Suomen kiltavastaava Pirkko Ranisen opastamalle matkalle, oma bussi on mukana koko matkan ajan. Alustava matkaohjelma 1.päivä M/S Viking Amorella lähtee Turusta klo 08.45 Yhteinen buffetlounas laivalla klo 12.00 sisältäen ruokajuomat Tulo Maarianhaminaan klo 14.10 Ajo Lemlandiin ja tutustuminen toimittaja Titte Törnroth-Sarkkisen puutarhaan.Tutustumme myös Lemlandin Lembötessä sijaitsevaan yksinkertaiseen merenkulkijoiden kappeliin 1100- luvulta. Kappeli hylättiin 1500 -luvulla, mutta on nyt kunnostettu uudelleen.Alueella on myös 100 vuotias jatulintarha eli kivilabyrintti. Ajo takaisin Maarianhaminaan jonne saapuminen n. klo 20.00 Majoittuminen hotelli Park Alandiaan 2-hengen huoneisiin. Iltaohjelma vapaa 2.päivä Hotelliaamiainen Ostosaikaa aamupäivällä Käynti käsityöläistalo Saltissa Maarianhaminan merikorttelissa, jossa ostosmahdollisuus. Lähtö Nåtöhön, jossa kävelemme kauniin, n.2 km luontopolun (pähkinäpuulehto,niittyjä ja vanhaa rantalaidun maisemaa) Käynti Tjudön viinitilalla,jossa valmistetaan Ålvados omenaviinaa tilan omista omenoista. Nautimme lounaan, jonka jälkeen opastus sisältäen maistiaisen ja ostosmahdollisuuden. Paluu hotellille n. klo 18.00. Iltaohjelma vapaa, normaalista iltaohjelmasta poiketen voi käydä vaikka Maarianhaminan Mariebad kylpylässä (mm. seikkailuallas vesipyörteineen sekä kuntouintiallas) 3.päivä Hotelliaamiainen Teemme vielä perinteisen 3 tunnin kiertoajelun, jonka aikana näemme mm. Kastelholman linnan sekä Bomarsundin rauniot. M/S Amorella lähtee Maarianhaminasta klo 14.25. Yhteinen päivällinen laivan seisovasta pöydästä klo 15.00. Saapuminen Turkuun klo 19.50 Matkan hinta 272,00/ hlö + 10,00 palvelumaksu Hinta edellyttää vähintään 32 hengen ryhmää Hinta sisältää matkanjohtaja Pirkko Ranisen palvelut ja opastukset oma tilausbussi sekä kuljettaja mukana 2 yön majoitus hotelli Park Alandiassa Maarianhaminan keskustassa (hotellissa mm. sisäuima-allas) aamiaisella 2-hengen huoneissa www.vikingline.se/parkalandiahotel matkaliput (ei hyttiä) ohjelman mukaan Turku-Maarianhamina-Turku menomatkalla buffet lounas laivalla (ruokajuomineen) paluumatkalla buffet päivällinen laivalla (ruokajuomineen) lounas,opastus ja maistiaiset Tjudön viinitilalla sisäänpääsy ja lyhyt opastus Lemlandin puutarhassa marginaalivero Varaukset Matka Galleria Oy puh (02) 841 50 88 Eeva Laakso-Sura sposti: eeva.laakso-sura(at)matkagalleria.fi
Tiedustelut myös Länsi-Suomen kiltavastaavalta Pirkko Raninen (050-5981983 tai pirkko.raninen(at)dnainternet.net Matkalle ilmoittaudutaan maksamalla ennakkomaksu 50,00/ hlö joka erääntyy viikon kuluttua varauksesta. Mukaan mahtuu maksimissaan 44 osallistujaa. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 16.4.2010, jos matka ei ole täynnä ennen ko. päivää. (toteutuakseen osallistujia pitää olla vähintään 34). Loppumaksu erääntyy 1 kuukausi ennen lähtöä. Matkan hintaan ei sisälly matkustajavakuutusta, suosittelemme sen ottamista. Noudatamme yleisiä seuramatkaehtoja. Vastaava matkanjärjestäjä: Matka Galleria Oy, Alinenkatu 21, 23500 UUSIKAUPUNKI
 Säännöllinen liikunta pitää sekä mielen että kehon virkeänä ! |
Kuntopisteet 2009Kiitos killoille, jotka ovat lähettäneet liittoon kiltansa kuntopisteet vuodelta 2009. Kuntopisteet on laskettu ja eniten keräsi pisteitä seuraavat killat Sarja alle 25 jäsentä killassa Iisalmen Nv Uk pisteitä 323,29 Keminmaan Nv Uk pisteitä 292,47 Kälviän Nv Uk pisteitä 270,61 Sarja 25-39 jäsentä killassa Vaasan Nv Uk pisteitä 315,51 Jämsän Nv Uk pisteitä 259,72 Vantaan Voimisteluseura Uk pisteitä 250,38 Sarja 40 tai enemmän jäsentä killassa Vaasan Vasamattaret Uk pisteitä 283,56 Porin Nv Uk pisteitä 260,01 Pieksämäen Nv Uk pisteitä 259,05 Kunkin sarjan kolme eniten pisteitä kerännyt kilta saa postissa diplomin ja tuotepalkinnon. Onnittelemme ja toivomme innokkuutta pisteiden keruuseen myös kuluvana vuonna.
 |
Kiltalaisten Syksyn Kuntoliikuntakurssi Lapin Urheiluopistolla
Aika: 6.-9.9.2010 Rovaniemi Hinta: 290,- / hlö Hinta sisältää kurssin ohjelman, täysihoidon ja majoituksen (1 – 2 / hengen sekä perhehuoneissa)
Ilmoittautumiset: 25.5.2010 mennessä Helena Hirvonen puh. 09 – 5490 3330 tai helena.hirvonen(at)svoli.fi Lapin lumoava luonto tarjoaa huikeat puitteet syksyn kuntoliikuntakurssille. niin liikuntaan kuin virkistäytymiseenkin. Kurssilla yhdistyvät kulttuuri, luonto, ystävyys sekä monipuolinen terveysliikunta osaavien ohjaajien johdolla. SantaSport kutsuu svolilaisia liikkumaan ja nauttimaan iloisesta yhdessäolosta ! OHJELMA: Ma 6.9. klo 11.00-14.00 Lounas ja majoittuminen klo 14.00-15.00 Tervetuloa, ohjelman ja opiston esittely klo 15.00-16.00 Voimistelu klo 16.30–17.30 Päivällinen klo 17.30-19.00 Yhteinen ulkoilu (hauskat pelailut ja sauvakävelylenkki) klo 19.00-21.00 Mahdollisuus uintiin ja poreiluun kylpylässä Ti 7.9. klo 7.15-9.00 Aamupala klo 9.00-9.45 Aamuvoimistelu klo 10–11.30 Kaksi ryhmää: 1. kuntopiirityyppinen kuntosaliharjoitus (sisältää myös tasapainoharjoitteita) 2. vesijumppa (45 min jumppa, 45 min vapaata kelluntaa ja poreilua) klo 12.00-14.00 Lounas klo 14.00–15.30 Kaksi ryhmää (ryhmät vaihtavat paikkaa): 1. kuntopiirityyppinen kuntosaliharjoitus (sisältää myös tasapainoharjoitteita) 2. vesijumppa (45 min jumppa, 45 min vapaata kelluntaa ja poreilua) 16.00-17.00 Kaikille yhteinen venyttely ja rentoutus klo 17.00-18.00 Päivällinen klo 19.00-20.00 Keilailu Ke 8.9.
klo 7.15-9.00 Aamupala klo 9.00-10.30 Aamuvoimistelu klo 11.00-12.00 Terveysluento klo 12.00-14.00 Lounas klo 14.00-17.00 Iltapäiväretki Napapiirille tai Arktikumiin klo 17.00-18.00 Päivällinen klo 18-- Oma illanvietto / lauluilta To 9.9. klo 7.15-9.00 Aamupala klo 9.00-9.45 Aamuvoimistelu klo 10.00-12.00 2 ryhmää: 1. Arktiset olympialaiset ( sisällä) 2. Ulkoilu (sauvakävely tms.) Ryhmien vaihto klo 11 klo 12.00-14.00 Lounas klo 14.00-15.00 Tuolijumppa + päätös + kahvit Käy tutustumassa www.santasport.fi
Kilta kalenteria ☼ Sydän-Suomen Kiltalaisten Kuntopäivä Varalan Urheiluopistolla 17.4.2010 Kuntopäivään ovat tervetulleita kiltalaiset, killan perustamista suunnittelevat ja kaikki seniorit. Aika ja paikka lauantai 17.4.2010 klo 10:30 Varalan Urheiluopisto, Varalankatu 36, Tampere Ohjaajat Marjatta Tiitola, Anja ”Juska” Isotalo, Silja Hakala ja Maissi Manninen Hinta Svolin jäsenseuroille 35 € /hlö (laskutetaan killoittain) Hinta sisältää Ohjauksen, lounaan, munkkikahvit ja pääsymaksun näkötorniin Tiedustelut kiltavastaava Pirjo Nummelin-Stenman puh. 045 234 1331 Ilmoittautumiset Tiina Koljander puh. 0207 482 640 tai tiina.koljander (at) svoli.fi 26.3.2010 mennessä Ilmoittautumiset killoittain Päivän kohteista lisää tietoja internetissä: www.varala.fi ja www.munkkikahvila.net ☼ Länsi-Suomen Kiltalaisten liikuntapäivää vietetään Turussa la 28.8.2010, Tarkemmat tiedot tulevat myöhemmin keväällä kutsuna killoille. ☼ Pohjanmaan kiltalaisten kotiseutupäivä kotiseutu päivä Nurmossa 14.8.2010. Järjestelyistä vastaa Nurmon Jymyn Jumppareiden Uskollisuuden Kilta. Kokoontuminen aamulla Prisman parkkipaikalla, josta matka jatkuu eteenpäin busseilla klo 9.30. Päivän tarkempi ohjelma ja hinta tulevissa tiedotteissa. ☼ Pohjanmaan kiltalaisten pulinapäivä eli oma keskustelutilaisuus järjestetään Ähtärissä Hoivakoti Ostolan Hovin tiloissa (asemaa vastapäätä) to 2.9.2010 klo 17-19. Tilaisuudessa kiltatoiminnan ajankohtaisia asioita, pientä paikallisväriä sekä mukavaa yhdessä oloa. Käytännönjärjestelyistä vastaavat Ähtärin Nv:n kiltalaiset. Tilaisuudessa myynnissä kahvia ja piirakkaa 3 euron hintaan. Ähtärin Nv:n Uskollisuuden Kilta järjestää tilaisuudessa myös arpajaiset tilavuokran kattamiseksi. Ei ennakkoilmoittautumista. ☼ Pohjanmaan kunto- ja turvallisuuspäivät järjestetään Kauhavalla 9.-10.10.2010. Lisätietoja tulevissa tiedotteissa. ☼ Kilta 60 vuotta - juhlavuoden Kiltapäivä la 27.11.2010 klo 10.00-16.00 Helsingissä. Merkitsethän kalenteriisi tämän tärkeän päivän, josta ei voi olla pois. Kiltapäivän sisältö ja hinta seuraavassa Kiltatiedotteessa. Muistattehan Liisa Orkon rahaston apurahan käyttömahdollisuuden kiltapäivässä. Lue Kiltatiedote 1 / 2010 ☼ Juhlavuoden Kiltapaita valmistumassa Paitaa valmistuu kahta erilaista mallia mutta samalla logolla varustettuna. Slimmattu paitamalli, V-aukkoinen ja pitkähihainen väri musta, 98 % puuvillaa / 2 elastaania kiltalogosta tehty sydänaiheinen rintalogo ja Svoli logo hihassa. Hinta 29,- T-paita Classic, painatukset samat, perusmalli, lyhyet hihat, 100 % kampapuuvilla, väri punainen. Hinta 20,- Tiedustelut Eija Ojala puh. 050 5587 228 perjantaisin klo 10.00 - 16.00
Kiinnostu Kiltatoiminnasta Oletko kuulunut svolilaiseen seuraan vähintään viisi vuotta? Onko seurassasi Uskollisuuden Kilta? Jos vastaat molempiin myöntävästi niin ota yhteys seurasi johtoon tai kiltavastaavaan. Ellei seurassasi ole Kiltaa, voit kerätä ryhmän seuran pitkäaikaisia jäseniä ja perustaa Uskollisuuden Killan ja käynnistää ryhmänne näköistä kiltatoimintaa. Svolin kiltasivut kertovat mm. ”Killan tarkoituksena on koota seuran pitkäaikaiset jäsenet ystävyyttä ja vireyttä ylläpitäväksi piiriksi. Killan toimintamuotoja ovat esim. liikunta, toveri-illat, retket ja esitelmät.” Lisää sivuilla www.svoli.fi//aikuiset/kiltatoiminta ja / tai helena.hirvonen(at)svoli.fi
|
|
|
|