På svenska  In English   Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Muuta ajankohtaista

Suomen Voimisteluliiton koulutus uudistuu:
Valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen kehittämishanke (VOK)

Valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen kehittämishanke alkoi 2005 Suomen Valmentajat ry:n selvityksen pohjalta. Selvityksestä kävi ilmi, että suomalainen valmentaja- ja ohjaajakoulutus tarvitsi kehittämistä laadukkaan valmennuksen varmistamiseksi tulevaisuudessa. VOK-hanke on Suomen Liikunnan ja Urheilun, Suomen Valmentajien, Nuoren Suomen, Suomen Olympiakomitean ja Suomen Kuntoliikuntaliiton yhteishanke. Rahoittajana toimii opetusministeriö.

VOK-hanke on ollut käynnissä lähes neljä vuotta ja loppu häämöttää vuonna 2010. Hankkeen puitteissa kehittämistyötä on tehty 43 lajiliitoissa ja tämä on varmasti vasta alkua. VOK-hankkeessa saavutettiin merkittävä etappi vuonna 2007, kun asiantuntijoiden ja lajiliittojen yhteistyössä muodostetut Valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen perusteet saatiin yksiin kansiin. Siitä lähtien VOK-perusteita on käytetty pohjana lajiliittojen valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen kehittämisessä. VOK-perusteissa on kolme sisältöaluetta, jotka näkyvät läpileikkaavasti kaikilla tasoilla 1-3: osaava valmentaja, hyvä harjoittelu sekä hyvinvoiva urheilija. Näitä teemoja voidaan viedä lajiliittojen koulutuksiin monella tapaa. Lisätietoja VOK-hankkeesta www.valmentajakoulutus.fi

Suomen Voimisteluliitolla on hankekaudella 2009-2010 kaksi kokonaisvaltaista koulutuksen kehittämishanketta; lajien/lasten ja nuorten sekä aikuisten voimistelun hankkeet.

Lajien ja lasten valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen kehittämishanke

VOK-hankkeen osaamisella onnistumaan - koulutuksen rytminvaihdos on VOK-perusteiden ja nykyaikaisen oppimiskäsityksen jalkauttaminen kaikkien voimistelulajien I-III-tasoille. Tavoitteena on luoda uusia oppimismahdollisuuksia eri toimintaympäristöissä sekä lisätä osaamista ja kouluttautumista. Käytännössä tämä tarkoittaa mm. koulutuksen rakenteen, sisältöjen, laajuuksien ja toimintatapojen sekä -ympäristöjen uudelleen organisointia.

VOK-hanke on osa huippuvoimistelun 2010 kehitysohjelman jatkuvaan kehittymiseen tähtäävää voimistelulajien prosessimaista kehityshanketta, joka on käynnistetty vuonna 2008 ja jatkuu kehitysohjelman strategiakauden.

Aikuisten ohjaajakoulutuksen kehittämishanke

Aikuisten ohjaajakoulutuksen kehittämishanke "Osaava ohjaaja" on jatkohanke edelliseltä hankekaudelta. Hankkeen päätavoitteena on jalkauttaa VOK-perusteet osaksi aikuisten ohjaajakoulutusta.

Kuluvan hankekauden tärkeimmät toimenpiteet ovat:
- koulutusjärjestelmän rakenteen uudistaminen selkeämmäksi
- verkko-oppimisen hyödyntäminen osana koulutusta
- kouluttajien osaamisen tukeminen ja kehittäminen

Hankkeeseen sisältyvät koulutusrakenteen uudistukset tullaan toteuttamaan porrastetusti vuosien 2010 ja 2011 aikana.

Vuoden kouluttajapalkinto 2009

Vuoden 2009 kouluttajapalkinto on myönnetty Teija Reini-Niemiselle. Lue lisää tästä.

Suomen Naisten Liikuntakasvatussäätiön koulutusapurahat 2010

Säätiö koulutusapurahojen haku on päättynyt. Myönnetyistä apurahoista tiedotetaan viikolla 51.

Lisätiedot tästä.

Tuotepalkintoarvonta koulutuspalautteen antaneiden kesken

Vuosittain arvotaan kaksi tuotepalkintoa koulutuspalautteen jättäneiden kesken.

Tänä vuonna arpaonni suosi seuraavia henkilöitä
- Satu Keitaanpää
- Kaisu Sarkkinen

Lämpimät onnen toivotukset!