På svenska  In English   Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Aikuiset

Aikuisten voimisteluliikunnan kannustepalkinto

Jakobstads Gymnastikförening palkittiin liiton KiitosGaalassa 28.11. aikuisten voimisteluliikunnan kannustepalkinnolla. Palkinnon nouti seuran puheenjohtaja Pia Höqkvist.

Seura on toimintansa esimerkillisellä kehittämisellä tavoittanut uusia aikuisia liikkujia. Seuran aikuisliikuntatoiminta on laaja-alaista ja terveyttä edistävää. Siitä kuvastuu liikunnan ilo, luonteva yhdessäolo sekä vapaaehtoistoiminnan arvostus. Toimintaa kehittämällä siihen on löytynyt uutta hyvää potkua, on tavoitettu uusia jäseniä, sekä naisia että miehiä. Toimintamuotoa on osattu kehittää niin, että uudet hankitut välineet ovat tulleet hyvään käyttöön. Ohjauksen kaksikielisyys on laajentanut seuran toimintapiiriä.

Pia Högkvist noutaa kannustepalkinnon, liiton puheenjohtaja Kirsti Partanen onnittelee.

Terveisiä alueAILI-tapaamisesta Jyväskylästä

Alueelliset aikuisten voimisteluliikunnan vastuuhenkilöt kokoontuivat vaihtamaan kuulumisia 29.11. Jyväskylän Laajavuoreen. Tällä kertaa paikalla oli myös valtakunnallisen Aikuisten voimistelun työryhmän jäseniä, ja kokemusten vaihto synnytti paljon hyvää keskustelua. Kuultiin aluepäivien terveiset ja keskusteltiin tulevan vuoden suunnitelmista. Seuraavat asiat nousivat esiin useissa puheenvuoroissa :

  • Harrastevoimistelun strategia on ollut vahvasti mukana alueiden toiminnan-suunnittelussa.
  • Aktiivista kiltatoimintaa on monella alueella ja onnistuneita tapahtumia runsaasti.
    Kiltoja halutaan edelleen kannustaa avoimuuteen ja tiiviiseen yhteistyöhön seuransa kanssa.
  • Seurat ovat erityisen kiinnostuneita ohjaaja- ja valmentajakoulutuksen tilauskurssitoiminnasta, joita kannattaisi kehittää lisää myös aikuisten ohjaajille. Lisäksi halutaan kehittää ohjaajien osaamista muun kuin voimistelun sisältöosaamisen osalta: opettamisen taito, oma hyvinvointi ja jaksaminen, "minä oppijana".
  • Kullakin alueella on muutaman hengen vastuutiimi aikuisliikunnan asioissa.
  • Muiden alueiden aluepäivien erillissessiot kiinnostavat osallistujia ja niiden toteutusideoita on tärkeä kuulla muilta alueilta. Joka vuosi ei kannata toteuttaa erillistä aikuisliikunnan ja/tai killan sessiota.

Golden Age -tiedote ilmestynyt

Ensimmäinen suomenkielinen tapahtumatiedote on ilmestynyt seuraavasta Kultaisen Iän Voimistelufestivaalista. Portugalissa 3. - 8.10.2010 järjestettävän tapahtuman ennakkoilmoittautuminen päättyy 23.4.2010 ja ryhmien ilmoittautumiset tulee vahvistaa 11.6.2010 mennessä.

Tiedotteen löydät tästä

Vuoden 2008 Golden Age päättäjäisten esitys

Koulutus

Kevään koulutustarjonta on runsaimmillaan heti alkuvuodesta. Tarjolla on ihania uutuuksia ja tuttuja hyväksi havaittuja koulutuksia. Tutustu täältä.

Uutuus Sportiuksen EverMove (4 h) 23.1.2010 Helsinki

Evermove koulutuksessa saat ideoita helppojen, hauskojen, mutta tehokkaiden jumppatuntien ohjaamiseen. EverMove tunnilla tunnelmoidaan ja jumpataan ihanan 50 - 90-luvun musiikin tahdissa. Musiikki tukee upeasti liikkeitä. Kurssilta saamasi harjoitteet soveltuvat hyvin vasta-alkajille ja lihaskuntoaan rakentaville. Lisätiedot täältä.

HydroBic-kurssi joulukuussa 12.-13.12.2009

Vuosi päättyy vauhdikkaasti HydroBic - ohjaajakoulutuksessa Mäkelänrinteen uintikeskuksessa Helsingissä. Vesi on lempeä elementti ja se mahdollistaa monipuolisen sekä haastavan voimistelun. HydroBic-koulutuksessa otetaan mittaa vedestä välineillä ja ilman sekä syvässä että matalassa. Kokemuksia haetaan myös vesijuoksusta.

Parhaat opit tarjoavat vuoden kouluttajapalkinnon saanut Teija Reini-Nieminen sekä Virpi Leinonen.

UUTTA!
Koulutuksessa kokeillaan verkko-oppimisen hyödyntämistä ohjaajan osaamisen lisäämiseksi.

Ilmoittaudu mukaan.

Teija Reini-Nieminen

Kevään Svoli Convention uudistuu!

Hyvän olon Svoli Convention järjestetään keväällä 15.5. viehättävällä Vierumäellä.

Tule hakemaan uudet ideat syksyn tuntitarjontaan tai vain nautiskelemaan. Jumppaa, uudistu, tutustu, ihastu, nauti, hemmoittele, seurustele, suunnittele, rentoudu. Valitse oma kokonaisuus ja lähde mukaan yksin tai isommalla porukalla. Lisätiedot täältä.

Lisää infoa hyvän olon Conventionista seuraavassa tiedotteessa.

Laita almanakkaan myös:

Syksyn Svoli Convention 2.-3.10.2010 Helsinki, Mäkelänrinne

Kunnossa Kaiken Ikää -kuulumisia

KKI-ohjelma on tärkeä aikuisten liikuntatoimijoiden kumppani, jonka ajankohtaisia kuulumia voi lukea tuoreesta Kipinät (2/2009) -lehdestä.

Uutta materiaalia ovat mm. Hyvinvoinnin lähteillä -artikkelikokoelma, Paino hallintaan -opas sekä Tartu tilaisuuteen, ota tavaksi -opas. Lisätietoa www.kki.likes.fi

KKI-ohjelma on järjestänyt vuosittain terveysliikunnan ohjaajille, järjestäjille sekä liikkujille suunnatun laivaristeilyn Kunnon Laiva -nimellä. Vuosi 2010 on välivuosi, jonka aikana ideoidaan ja kehitetään tapahtumaa seuraavalle viisivuotiskaudelle. Myös keväisin järjestetty KKI-Katselmus pitää taukoa vuoden 2010 ajan.