På svenska  In English   Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa Tulostettava versio

Koulutus

Koulutuksen kehittämisen äärellä

Avainkouluttajakoulutus 16.-17.1.2010 Helsingissä

Avainkouluttaja-viikonvaihde kokosi yhteen noin 70 Voimisteluliiton koulutuksen kehittäjää, kouluttajaa ja toimihenkilöä. Tapahtuman päätavoitteena oli muodostaa yhteinen käsitys valtakunnallisesta ohjaaja- ja valmentajakoulutuksen kehittämisestä (VOK) sekä sen hyödyntämismahdollisuuksista voimistelun koulutuksessa. Päivien aikana perehdyttiin ja vietiin eteenpäin liiton omia VOK-hankkeita aikuisten sekä lajien ja lasten voimistelun koulutuksessa. Lisäksi kehitettiin seurajohdon ja nuorten voimistelun koulutusta.

Lue lisää: http://www.svoli.fi/koulutus/?x93802=1788373



Kevään koulutustarjonta parhaimmillaan

Kevät tarjoaa hyväksi havaituista peruskoulutuksista mm. Svoli Kuntojumppa-ohjaajan peruskoulutukset 1. ja 2. Koulutukset ovat saaneet loistavan palautteen - Nämä ja muut aikuisten peruskoulutukset löytyvät täältä.

Lisäksi tarjolla on ihania koulutusuutuuksia, kuten Sportiuksen kehon lihastasapainoa ja koordinaatiota kehittävä CoreMove tai syvävenyttelyyn ja liikkuvuusharjoitteisiin keskittyvä BodyHarmony Yang. Tarjolla on myös tanssillisen voimistelun maailmasta virtavaa Flowgymnastics-koulutusta. Tutustu ja ihastu tarkemmin täältä

Tanssin ystäville on tarjolla ihastuttavia kursseja mm. reggaeton, showdancen, MTV-dancen ja club moves parissa - tutusta tarkemmin täältä.

Tanssitaito -koulutus (15 h) on loistava peruskoulutus tanssia seurassa vetäville tai aloitteleville. Kevään koulutus järjestetään 10.-11.4. Urheiluopisto Kisakeskuksessa.

Muistattehan, että kaikkia Voimisteluliiton peruskoulutuksia ja lukuisia täydennyskoulutuksia on mahdollisuus saada räätälöitynä juuri teille sopivaan aikaan ja paikkaan. Lisätiedot täältä

HYVÄN OLON JUMPPAPÄIVÄ 15.5.2010 Vierumäellä

Kevään Hyvän olon jumppapäivä suuntaa kohti viehättävää Vierumäen Urheiluopistoa.

Tapahtuma tarjoaa monipuolisen virikepäivän aikusten ryhmäliikunnanohjaajille.

Luvassa on mm. Zumbaa, Spiralsia, ChiBallia, DanceMovea, FunktionalTrainingia, Shindoa, Hydrobicia, Strip-aerobicia, asiantuntijaluento ja paljon muuta. Kokoa oma mieluisa kokonaisuutesi. Kouluttajina tapahtumassa toimivat kotimaiset huippukouluttajat. Lisätiedot ohjaajille täältä.

Hyvän olon jumppapäivä tarjoaa nautinnollisen jumppapäivän myös kaikille ihanan tavallisille rivijumppareille.

Tule tutustumaan kevään "kuumimpiin" jumppatrendeihin saman päivän aikana: 5 tuntia jumppaa ja ravintoluento, ihanaa. Lisätiedot jumppareille täältä.